Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ohjelmaan osallistuu isoja pc-valmistajia

Google ja Intel kampanjoivat tehokkaiden virtalähteiden puolesta

Kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva

13.6.2007 11:29 Hakuyhtiö Google ja suoritinvalmistaja Intel ovat mukana käynnistämässä laajaa ohjelmaa entistä energiatehokkaampien pc:iden ja palvelinten saamiseksi markkinoille. Tavoitteena on säästää energiaa ja alentaa kasvihuonekaasupäästöjä.

Climate Savers Computing Initiative -ohjelmaan osallistuu isoja pc-valmistajia kuten Dell, HP, IBM ja Lenovo. Myös Microsoft on ilmoittautunut mukaan yhdessä Yhdysvaltain Environmental Protection Agencyn ja 25 muun tahon kanssa.

Ohjelma vaatii 90 prosentin tehokkuutta virtalähteiltä vuoteen 2010 mennessä. Tämä vähentäisi koneiden synnyttämää hukkalämpöä. Googlessa arvioidaan, että nykyisin keskiverto-pc hukkaa lähes puolet käyttämästään virrasta ja keskivertopalvelin yhden kolmanneksen.

90 prosentin tehokkuustavoite säästäisi vuosittain arviolta yli 5,5 miljardia dollaria eli päälle neljä miljardia euroa energiakuluissa. Intelin mukaan pc:n hinta nousisi korkeamman hyötysuhteen myötä noin viisitoista euroa ja palvelimen noin 22 euroa.

Ohjelmassa ovat alusta alkaen mukana ainakin Advanced Micro Devices, Canonical, Center for Information Technology Research in the Interest of Society, Coldwatt, Delta Electronics, eBay, EDS, EMC, Fujitsu, Google, Hipro Technology, Hitachi, IBM, Intel, LANDesk Software, Lenovo, Linux Foundation, MIT, Microsoft, Natural Resources Defense Council, NEC, One Laptop Per Child, PG&E, Power-One, Quanta Computer, Rackable Systems, Red Hat, Starbucks, Sun Microsystems, Supermicro Computer, Ubuntu, Unisys, University of Michigan, Verdiem, World Resources Institute, World Wildlife Fund ja Yahoo!. 

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera iski ennätystuloksen

11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.

.