Microsoft: blu-ray ja hd dvd vanhentuvat viidessä vuodessa
14.6.2007 13:56 Microsoftin viihdesisältöjen konvergenssiyksikön johtaja Richard Dohertyn mukaan lataus- ja laajakaistateknologioissa tapahtuvien kehityksen myötä nykyiset dvd-sodat jäävät taakse.
- En tiedä, toimitetaanko teräväpiirtokuvaa optisilla levyillä 5-10 vuoden päästä. Microsoftilla toivomme, ettei teräväpiirto ole levyillä, Doherty totesi Avzombien mukaan Kaliforniassa järjestetyssä Digital Hollywood -konferenssissa.
Miehen mukaan Microsoft on toistaiseksi tyytyväinen hd dvd -muodon tukemisessa. Dohertyn mukaan hd dvd:t kun ovat tarjonneet interaktiivista sisältöä tavoilla, joita kilpaileva blu-ray ei ole tarjonnut.
- Nämä kaksi ovat viimeistä optista hd-sukupolvea, lopettaa Doherty kuitenkin.
Doherty ei kuitenkaan mainitse optisten levymarkkinoiden jälkeen mahdollisesti alkavaa ja osittain jo käynnissä olevaa hd-teräväpiirtokoodekkitaistelua. Vaikea kuvitella, että yhtiöt, jotka jakautuvat kahteen eri leiriin fyysisen median vuoksi, voisivat leiriytyä ainoastaan yhden videokoodekin ympärille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia
10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Kolme vuotta sitten
Logica toimittaa Capricoden etähallintaa
10.02.2009 Suomalainen ohjelmistoyritys Capricode on tehnyt sopimuksen kansainvälisen tietotekniikkajätin Logican kanssa. Logica ryhtyy tuottamaan mobiililaitteiden keskitettyä hallintapalveluaan Capricoden SyncShield-etähallintateknologialla.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
172 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
31 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
20 e
HP Compaq 8200 Elite SFF (Core i5-2500, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
20 e
Lenovo ThinkStation D20 (Xeon E5640, 8 GB, 500 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö













Kommentit (10)
Jos homma olisi näin, niin mitä jos esim Kellopeli Appelsiini luokitellaan haitalliseksi leffaksi, niin se poistetaan latauspalvelimelta, ja samalla minun arkistoista häviää kyseinen leffa...
Eli jatkossa maksat jokaisesta katselukerrasta erikseen.
Nyt saa loppua jo tää riistotalous. Jotain rajaa.
Tietty myös oston jälkeen täytyy taata, että elokuva on uudelleenladattavissa palvelun loppuun asti.
Näissähän on aina vaikeutena, että palvelu saattaa mennä esim. konkkaan parin vuoden päästä jolloin sen kiintolevytapaturman jälkeen ei enää kertaalleen maksettua klassikkoa katsellakkaan. Tosin jos palveluntarjoajana on suoraan vaikka warner bros tai microsofti, niin nuo yritykset tuskin heti huomenna ovat kaatumassa.
Nyt saa loppua jo tää riistotalous. Jotain rajaa.
Tässä kapitalistisessa maailmassa missä yritykset ja pääomat hallitsee niin kuin feodaaliherrat aikanaan, ei riistotalous oo ihan heti loppumassa.
Entäpä jos haluaisin katsoa elokuvan pitkällä auto- tai junamatkalla kannettavallani? Yritänkö sulloa sen 40 gigatavun kiintolevylle vaiko streamata pätkivällä gprs-yhteydellä? Kyllä siinä vaiheessa vaan kaipisi sitä fyysistä tallennetta.
Tulee vain hassusti mieleen se, kuinka MS joskus vakuutteli 1,44 Mt diskettien riittävän tallenusvälineeksi kenelle tahansa. Ja nyt siis pyyhitään lattiaa jo 50 gigatavulla.
Vai oliko kyseessä B. Gatesin legendaarinen lausahdus "640 kilotavun luulisi riittävän kenelle tahansa" ?