Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tarvitaan kokonaispalvelua, VTT arvioi

Talotekniikan palikat hajallaan

Kuva: Suvi Laine / Lehtikuva

14.6.2007 14:37 Kiristyvät energian säästöön, sisäilman laatuun ja raaka-aineiden kierrättämiseen liittyvät vaatimukset sekä ikääntyvä väestö ikääntyvissä rakennuksissa ovat talotekniikan suurimmat haasteet lähivuosina Suomessa, VTT listaa.

Uudet teknologiat pidentävät rakennusten elinikää ja parantavat asumismukavuutta. Menestyminen alalla edellyttää palveluliiketoimintamallien kehittämistä. VTT on laatinut tiekartan Suomen talotekniikan kehityslinjoista ja haasteista.

Nykyaikaisen talotekniikan avulla kiinteistöissä tapahtuville toiminnoille voidaan tuottaa yksilölliset, käyttäjälähtöiset ja hallitut olosuhteet. Näitä ovat muun muassa ilman, veden, lämmön, energian, valon ja tiedon välittäminen sekä ohjattavat turvallisuus- ja liikkumispalvelut.

Markkinat ovat Suomessa pirstaloituneet hyvinkin erikoistuneisiin aloihin. Palveluliiketoimintamallit eivät ole vielä talotekniikka-alalla erityisen kehittyneitä. Yritykset, joiden liiketoimintamalli perustuu kiinteistön palvelukykyyn, kokonaistoimituksiin ja palvelukokonaisuuksiin, voivat luoda tulevaisuudessa itselleen kilpailuedun, VTT vinkkaa.

Kiristyvät ympäristö- ja energiatehokkuusvaatimukset edellyttävät raaka-aineiden tehokasta ja säästäväistä käyttöä, kierrätystä, rakennusten ja talotekniikkajärjestelmien ympäristö- ja energiatehokkuuden kehittämistä ja liittymistä hajautettuihin energiantuotantojärjestelmiin.

Ikääntyvä väestö ikääntyvissä rakennuksissa on suuri haaste, johon voidaan vastata häiriöttömillä korjausrakentamisratkaisuilla sekä anturi-, materiaali- ja ict-teknologiaa hyödyntävillä tuotteilla ja palveluilla. Putkiremonttien eri vaihtoehdot ja tuote- ja palveluratkaisut ovat kiinteistönomistajien mielenkiinnon kohteina.

Laitteet eivät tällä hetkellä juuri kommunikoi keskenään eivätkä ole yhteensopivia, koska suomalainen talotekniikka perustuu pääosin eri toimittajien tuottamiin teknologiavetoisiin erillisratkaisuihin, joista suunnittelijat kokoavat talokohtaisia järjestelmiä. Talotekniikka ja rakennukset on sovitettava toisiinsa parhaalla mahdollisella tavalla.

Työvoimapula ja ammattitaidon puute voivat hidastaa talotekniikan kehitystä. Ammattitaitoisen työvoiman puute uhkaa erityisesti korjausrakentamisen puolella.

Anturiverkot tulevat

Uusien teknologioiden avulla voidaan pidentää rakennusten elinikää. Optimaalisen rakennuksen päästöt ovat vähäisiä ja hyvä sisäilma antaa asukkailleen paremmat lähtökohdat ylläpitää terveyttä.

Lyhyellä aikavälillä (1-5 vuotta) talotekniikan teknologioissa korostuvat modulaarinen talotekniikka, matalaenergiarakentaminen, ympäristökuormitusta vähentävät lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmät, tuotemallintaminen, tietotekniikka sekä mittaus- ja anturiteknologia.

Käyttäjälähtöiset palvelut, häiriöttömän korjauksen ratkaisut sekä integroidut käyttöliittymät ja muut integroidut toteutukset ovat myös tulossa. Ensi vuosikymmenellä talotekniikassa hyödynnetään myös muun muassa anturiverkkoja ja uusia materiaaleja, ja palvelukokonaisuuksia räätälöidään käyttäjän tarpeiden mukaan.

Integroidut ja käyttäjälähtöiset palvelut kootaan tulevaisuudessa keräämällä tarvittava tieto langattomista laitteista ja niitä tuetaan huomaamattomilla ja mukautuvilla käyttöliittymillä. Tuotekehitys kohdistuu Suomessa voimakkaimmin uudisrakentamiseen. Vanhojen rakennusten korjaustarve kuitenkin lisääntyy.

Kansainvälisesti merkittäväksi toimijaksi suomalaisilla on mahdollisuus päästä erikoistuotteilla ja -ratkaisuilla, VTT arvioi. Matalaenergiarakentaminen ja kylmiin olosuhteisiin soveltuvat ratkaisut ovat suomalaisten vahvuuksia ja erityisosaamista.

Suomen talotekniikkaklusterin kokonaisvolyymi oli vuonna 2005 laskutavasta riippuen 10-14 miljardia euroa. Siitä kotimaan toimintojen osuus oli kolmannes, viennin viidennes ja kansainvälisten tytäryritysten osuus vajaa puolet.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Suomen antenni-tv saa 8-10 hd-kanavaa ensi vuonna

26.05.2009 Suomen antenni-tv-lähetyksiin on tulossa miljoonahakkeella 8-10 teräväpiirtokanavaa ensi vuonna, ja päätökset siitä, kuka saa rakentaa verkon, tehdään ennen juhannusta, kertoo yksikön päällikkö Juhapekka Ristola liikenne- ja viestintäministeriöstä.

.