Grid-teknologialla apuja yritysten liiketoimintaan
19.6.2007 16:02 Puhuttu grid-teknologia on tähän mennessä kehittynyt ja kypsynyt lähinnä tiede- ja tutkimusyhteisöjen piirissä, mutta siitä odotetaan apua myös erilaisten yritysten liiketoimintaan, Finpro kertoo.
Tietojenkäsittelyn on lähivuosina ennustettu muuttuvan vahvasti verkkopohjaiseksi. Ilmiötä kutsutaan laajalti nimellä grid. Gridillä tarkoitetaan hajautettuja järjestelmiä, joilla jaetaan ja hyödynnetään laskenta- ja tietovarantoja Internetissä tai suppeammissa verkoissa. Se mahdollistaa massiivisen laskennan ja suurten tietomäärien nopeamman ja helpomman käsittelyn. Esimerkiksi bioteknologiassa ja lääketieteessä tarvitaan yhä nopeampia tietokoneita monimutkaisten laskutoimitusten hoitamiseen.
Grid-ajattelun pohjana on, että tutkimuslaitosten superkoneet saavat rinnalleen halvemmista kotikonetasoisista koneista tietoliikenneverkon avulla muodostettuja klustereita, jotka pystyvät hoitamaan massiivisiakin laskutoimituksia yhteisvoimin. Tällöin myös tavallinen ammatti- tai kotikäyttäjä pääsee hyödyntämään palvelutarjoajien laajentunutta kapasiteettia.
Grid-teknologia on edelleen voimakkaassa kehitysvaiheessa. Se on pitkään ollut lähinnä suurten tiedeyhteisöjen ilmiö. Samanaikaisesti markkinoilla on syntymässä erilaisia kaupallistamispolkuja, jotka avaavat uusia mahdollisuuksia niin teknologian kehittäjille kuin sen hyödyntäjille kuten finanssilaitoksille, lääkefirmoille tai jopa internet-pohjaisten pelien kehittäjille.
Kaupalliset järjestelmät vielä vaatimattomia
Finpron, Tekesin ja Emergence Techin järjestämä Grid-työpaja keräsi perjantaina 8. kesäkuuta vajaat kaksikymmentä yritysten ja tutkimuslaitosten edustajaa pohtimaan gridin uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja haasteita.
Tilaisuuden tavoitteena oli tunnistaa yhteistyömahdollisuuksia ja konkreettisia jatkohankkeita grid-osaamisen kaupallistamiseksi. Tähän liittyvää tutkimusta ja kehitystyötä on tehty laajalti teknologiakeskeisesti, mutta osaaminen ja kaupallinen maailma eivät ole vielä juuri kohdanneet.
- Alan eurooppalainen tutkimusinfra, jossa suomalaisten edustus on aktiivista ja arvostettua, on maailman parasta tasoa, mutta ei juurikaan ole tarjonnut mahdollisuuksia suoralle kaupalliselle toiminnalle, arvioi toimitusjohtaja Matti Heikkurinen Emergence Techistä.
Toisaalta kaupalliset järjestelmät ovat vielä vaatimattomia ja kalliita. Finpron mukaan pullonkauloiksi tunnistetaan infrastruktuuriin investoinnit sekä avoimien rajapintojen puute. Kaupallisia mahdollisuuksia on suuri määrä ja voittajaksi muodostunee se maa tai maanosa, joka ensin kykenee poistamaan nämä esteet.
Grid-osaamista maailmalle
- Yksittäisiä liike-elämän sovellusalueita löytyy jo nyt. Tämän työpajan osallistujat tunnistivat konkreettisia hyödyntämismahdollisuuksia esimerkiksi peliteollisuudesta, työntekijöiden sujuvaa liikkuvuutta edistävissä sovelluksissa, konekommunikaation ja sensoriverkkojen palveluista ja julkisen liikenteen kehitystarpeista. Myös kuluttajamarkkinoilta on tunnistettavissa uusia ideoita ja tarpeita, listaa Finpron toimialajohtaja Marjaana Karjalainen.
Finpro kumppaneineen kartoittaa ja markkinoi konkreettisia kehityshankkeita tavoitteenaan edistää grid-osaamista soveltavien liiketoimintamallien kehittämistä ja suomalaisen osaamisen viemistä kansainvälisille markkinoille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Donen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut
11.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö, puhelinpalveluyritys Midas Touch aloittaa yt-neuvottelut, joilla varaudutaan enintään 200 työntekijän lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- » Taloussanomat.fi












