Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vaatimaton menekki

Ultrakannettavien kauppa takkuaa

Umpc-koneista Suomen-markkinoilla on esimerkiksi Asusin R2H.

21.6.2007 10:13 Älykännyköiden, kommunikaattoreiden, pda-laitteiden ja pikkukannettavien välimaastossa hakevat paikkaansa markkinoilla ultrakevyet tietokoneet.

Näitä umpc-laitteita meni viime vuonna kaupaksi arvioiden mukaan vaatimattomat 150 000 kappaletta koko maailmassa. Pelkästään Nokia on myynyt samassa ajassa miljoonittain älykännyköitä ja kommunikaattoreita.

Bisnesmatkailijan perusvarustus on meillä ja maailmalla ollut, ja näyttää lähitulevaisuudessakin olevan sylimikro ja kännykkä. Kännykkä muuttuu jatkuvasti fiksummaksi eikä sylimikroa siksi tarvitse ihan aina kuskata mukana.

Kommarit niskan päällä

Maailmalla umpc-koneista tohistaan kovasti, ja valmistajat ovat kuluneen kevään aikana lähteneet uuteen hyökkäykseen parannelluilla tuotteilla.

Kommunikaattoreiden valta-alueella, Suomessa ja Pohjoismaissa kädet on kuitenkin nostettu pystyyn, sillä monia uutuuksia ei täällä ole edes myynnissä.

uudessa 700-grammaisessa Q1 Ultra -mallissa on kynäohjauksen lisäksi pikkuinen näppäimistö. Myöhemmin on luvassa myös

hsdpa-modeemin sisältävä versio. Pohjoismaihin laitteita ei tuoda.

- Ei ole toistaiseksi katsottu paukkujen väärtiksi, toteaa markkinointipäällikkö Reidar Vasenius Samsung Electronics Nordicista.

Myöskään Vaio-kannettavien piskuisinta umpc-mallia ei Suomessa nähdä. Tuotepäällikkö Reijo Viholaisen mukaan markkinaa ei ole nähty lokalisointikustannuksiin nähden tarpeeksi merkittäväksi.

Keväällä julkistetttu OQO Model 2 kosiskelee fiksulla telakalla, runsailla ominaisuuksilla ja alle puolen kilon painollaan. Microsoftin perustajan Steve Allenin perustajan yrityksen simpukkamallinen FlipStart on qwerty-näppäimistöineen melko paksu ja yli 300 grammaa OQO:n uutuutta painavampi. Lähinnä Pohjois-Amerikan markkinoille suunnattujen uutuuksien sisäänrakennettu, nopea mobiilidataliitäntä ei ole yhteensopiva meikäläisen hsdpa:n kanssa.

Asus houkuttelee Suomessa ammatti- ja kuluttaja-asiakkaita uudella, runsaan tuhannen euron hintaisella R2Hv-laitteellaan, jossa on myös digi-tv-viritin. Daccon tuotepäällikön Pekka Pulkkisen mukaan pikkutietokonetta kysytään kenttäkäyttöön esimerkiksi tutkijoille ja metsäammattilaisille.

Oikea Windows ja Intel-suoritin

Intel, Microsoft ja joukko elektroniikkavalmistajia julkistivat umpc-konseptin (Ultra Mobile PC) keväällä 2006. Tavoite on taskukokoinen, puolen kilon painoinen, hyvillä tietoliikenneominaisuuksilla varustettu oikea tietokone, jossa ajetaan oikean tietokoneen käyttöjärjestelmää ja sovelluksia, esimerkiksi Windows XP:tä tai Vistaa. Konsepti tavoittelee sekä bisnes- että kotikäyttäjiä.

Jutun kirjoitti: Vesa Ylä-Jääski

Vesa Ylä-Jääski

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Huono 0
Älykännyköiden, kommunikaattoreiden, pda-laitteiden ja pikkukannettavien välimaastossa hakevat paikkaansa markkinoilla ultrakevyet tietokoneet.
Digitoday
Huono 0
Lenovo/IBMn X60 kannettavat ovat itseasiassa hyvin suosittuja. X61 tarjoaa akkukestoakin peräti kymmeniä tunteja.

Onko tuo umpc sitten sama asia, kuin yleisesti käytetty ultraportable, eli alle 2000g ja alle 1" paksut laitteet?
juke
Huono 0
UMPC: 7" tai sitä pienempi näytto. Koska subnotebook termiä ei oikein tunnuta enää käytettävän, niin ultraportable kattanee koot 8.9" - 12" , < 2 KG, josta subnotebook noin niinkuin virallisesti kattaisi alle kilon painoiset ja/tai <10.4"
Pahalta tuntuu laittaa esim. Fujitsu P1610 ja Toshiba Portege R500 (SSD malli) samaan ultraportable kastiin.
UMPC = Ultra-Mobile PC
 
Huono 0
ja/tai alle 10.4". Mihin luokkaan sitten laittaa yli kilon painoiset, yli tuuman paksuiset 8.9" kokoiset Fujitsut, ja 800 grammaiset 12" Toshibat on toinen juttu.
katkes :(
Huono 0
"Tavoite on taskukokoinen, puolen kilon painoinen, hyvillä tietoliikenneominaisuuksilla varustettu oikea tietokone", jossa ajetaan oikean tietokoneen käyttöjärjestelmää ja sovelluksia, esimerkiksi Windows XP:tä tai Vistaa.
..jep jep vista siellä vista täällä... miten ne meinaa 800 MHz prossun pyörittävän, luin jutun jossa umpc:ssä oli XP, silti tökki,
ei tarjonnu mitään uutta, turhaa hehkutusta. Eikös vistankin laitevaatimuksia nostettu vähän aikaa sitten, uskoisin näistä olevan jotain hyötyä ehkä 5-10 vuoden päästä..
Vistasta takas XP:hen
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta


Kolme vuotta sitten

ISS Palvelut pystytti ideankeruumyllyn nettiin

26.05.2009 ISS Palveluissa on lähdetty panostamaan henkilökunnan ideoihin ja niiden jatkojalostamiseen. Ensimmäisenä tavoitteena on hankkia nettiohjelmiston avulla vinkkejä lisäpalvelujen myyntiin.

.