Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Liikemies ajaa Gmailia ulos myös muissa maissa

Google hävisi tavaramerkkinsä Saksassa

5.7.2007 11:10 Saksalainen liikemies Daniel Giersch on voittanut hakukoneyhtiö Googlea vastaan nostamansa kanteen Gmail-tavaramerkistä. Tuomion mukaan Google ei enää saa käyttää Gmail-nimeä Saksassa.

Daniel Giersch rekisteröi G-Mail -tavaramerkin jo vuonna 2000. Neljä vuotta hakukonejättiä aiemmin. Saksalaisen tuomioistuin totesi hakukoneyhtiön rikkoneen Gierschin aiemmin rekisteröimää tavaramerkkiä. Ilmeisesti tilanne on tuomioistuimen mielestä sellainen, ettei Googlen anneta valittaa korkeammalle.

Oikeusjupakka on kestänyt kolme vuotta ja sitä on pyöritelty useammassa Saksan liittovaltiossa ja oikeusistuimessa. Jokainen oikeusprosessi on vaatinut viisinumeroisen rahasumman.

Gierschillä on vastaavanlaisia oikeustoimia käynnissä Sveitsissä, Portugalissa ja Espanjassa. Itävallassa Giersch jo voitti Googlen.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (21)

Huono 0
Saksalainen liikemies Daniel Giersch on voittanut hakukoneyhtiö Googlea vastaan nostamansa kanteen Gmail-tavaramerkistä. Tuomion mukaan Google ei enää saa käyttää Gmail-nimeä Saksassa.
Digitoday
Huono 0
Toinen on G-Mail ja toinen on Gmail. Kysykääpä esimerkiksi tietokoneelta ovatko merkkijonot samoja.
siis haloo!
Huono 0
Ei tietokoneet niitä palveluita käytä vaan ihmiset, eikä ihmisistä kaikki ole totaalisia nörttejä. Tavaramerkkisuojaan kuuluu ettei kilpailevat yritykset nimeä tuotteitaan kuluttajia harhaanjohtavasti. Jälkimmäisenä tullut häviää. Tuskin Google koko Gmail brändiään muuttaa tuon takia, ehkä vain saksalaisille lokalisoidut sivut vaihtavat logoa tms.
ihan normaalia
Huono 0
Isoille megabrändeille on tavanomaista ja hyvin tyypillistä kokeilla kepillä jäätä. Toimitaan suuruuden voimalla ja ajatellaan, että pieni paikallinen tai kansallinen toimija ei viitsi lähteä taistelemaan oikeuksistaan ja omistamansa tuotemerkin väärinkäytöstä. Onneksi on vielä yrityksiä ja yksityisiä henkilöitä, jotka eivät pelkää näitä vain kvartaalitalouden tunnnuslukuja jumalana pitäviä kasvottomia hirviöitä. Tai mitä voi sanoa yhtiöstä, joka luovuttaa toisinajatteloiden IP-tietotoja valtion sensuuriviranomaisille tai joka estää kansalaisten pääsyn valtion hallintoa arvosteleville sivuille. Onneksi olkoon Daniel Giersch, du bist ein superhero.
Yrjö Timonen
Huono 0
blokataan gmailin käyttö saksalaisilta. Sitä saa mitä tilaa.
juke
Huono 0
Siis haloo!:lle:

Siis haloo vaan itsellesi. Nimi on käytännössä täysin sama. Ihan kuin jollain viivalla nimen välissä olisi jotain käytännön merkitystä. Ei tähän voi muuta todeta kuin että voi jestas sentään joidenkin ihmisten ajatusmaailmaa.

Ja on aina suuri ilo lukea kun oikeus on voittanut ja etenkin kun isompi moraaliton ja vastuuton voimansa tunnossa oleva öykkäri on jäänyt tappiolle. Mahtava juttu!
Nimi
Huono 0
Todellakin g-mail ja gmail ovat eri. Ainakin jos kysyy tekstifiltteriltä. Ja näidenhän avulla moni nykyään hakee sivustoja.
kslle
Huono 0
Aivan eri asia. Kaikki ei voi tajuta..
mensa
Huono 0
No jo on, jos Gmail lopettaa saksassa niin tuskin paljoa Googlea haittaa, mutta tuota David Gierschin G-mailia kuitenkin saattaa haitata paljonkin kun suurta ja suosittua Googlea l'htee syrjäyttelemään.
Itse kyllä luulin että niitä on vain yksi geemail.
jooh
Huono 0
niin..

siitähän tulee noihin maihin palvelu nimeltä googlemail.com

se että vaihtuuko sähköpostisoitteiden päätteet @gmail.comista @googlemail.comiin onkin sitten se suuri kysymys, itse palvelun nimellä tuskin on niin suurta merkitystä.
Janne Granström
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

Nokia avaa Ovi Storensa

26.05.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia yrittää saada ihmiset lataamaan puhelimiinsa erilaisia pikkusovelluksia, kuten pelejä. Tähän asti menestyksekkäin matkapuhelinten sovelluskauppa löytyy Applelta.

.