Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Julkaistaan aikaisintaan syyskuun puolivälissä

Uuden Firefoxin ensimmäinen beta-myöhästyy

10.7.2007 11:14 Gran Paradiso -koodinimellä tunnetun avoimen lähdekoodin Firefox-selaimen kehityssuunnitelmat kärsivät viikonloppuna kolauksen, kun Mozillan varakehitysjohtaja totesi, ettei heinäkuussa julkaistava selaimen virstanpylväsjulkaisu täytä ensimmäiselle beta-versiolle asetettuja vaatimuksia.

Mozillan varakehitysjohtaja Mike Schroepfer ehdotti Firefox 3.0-version ensimmäisen beta-julkaisun siirtämistä, sillä nyt heinäkuussa julkaistava versio ei täytä ensimmäiselle betalle asetettuja vaatimuksia.

Kesäkuussa julkaistu Firefox 3.0 Gran Paradiso alfa 6-version oli tarkoitus jäädä viimeiseksi alfa-julkaisuksi.

- Siirrymme alfasta betaan heti kun uskomme Firefoxin olevan riittävän vakaa ja käytettävä jokapäiväiseen selailuun. Kunnes tämä saavutetaan, jatkamme alfojen julkaisua kuuden viikon välein, kertoo Schroepfer.

Mozilla-ohjelmien muistinkulutuksen kasvua seuraava Talos-hankkeen mukaan pian julkaistavan alfa 7 -version muistinkulutus on kasvanut lähes viidenneksen. Schroepferin mielestä tällainen ei käy.

Maanantaina Firefox 3:n julkaisuaikataulua rukattiin uusiksi. Aikataulusta poistettiin kaikki maininnat beta-versioista ja niiden sijaan käytetään heinäkuun 25. päivänä julkaistavan alfa 7 -version jälkeen ainoastaan virstanpylväs (M, milestone) -merkintää. Alfa 7:ä seuraavat M8- ja M9-versiot voivat olla jo beta-versioita. Tämä nähdään lähempänä niiden julkaisua.

Nyt alfaksi merkatusta 7-julkaisusta kaavaillaan kokeiluversiota web-kehittäjille, sillä nyt selaimen alustan pitäisi olla suurin piirtein kunnossa ja valmis. Sen sijaan käyttöliittymä ja alustan päälle rakennettavat ominaisuudet ovat vielä hukassa.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (6)

Huono 0
Gran Paradiso -koodinimellä tunnetun avoimen lähdekoodin Firefox-selaimen kehityssuunnitelmat kärsivät viikonloppuna kolauksen, kun Mozillan varakehitysjohtaja totesi, ettei heinäkuussa julkaistava selaimen virstanpylväsjulkaisu täytä ensimmäiselle beta-versiolle asetettuja vaatimuksia.
Digitoday
Huono 0
" Mozilla-ohjelmien muistinkulutuksen kasvua seuraava Talos-hankkeen mukaan pian julkaistavan alfa 7 -version muistinkulutus on kasvanut lähes viidenneksen. Schroepferin mielestä tällainen ei käy."

Firefoxin muistinhallinta on kyllä aika kuraa.

Firefox on noin 0.3:sta lähtien Linux-alustalla lainannut X-palvelimelta jotain välimuistia.. Kun välilehtiä on ollut käytössä yhtäaikaisesti paljon ja selain on esim. kaatunut oikealla tavalla, tuota muistia ei ole vapautettu asianmukaisesti. Olen itse saanut usein X-palvelimen prosessin pariin gigatavuun muistinkulutukseltaan, ja joutunut uudelleenkäynnistelemään sitä.

Tuo vakaus on kanssa ongelma, selainta ei suojata mitenkään esim. pluginien (Flash ja vastaavat) ongelmilta. Selain on kaikenkaikkiaan yllättävän epävakaa, kun alkaa tosissaan surfailemaan ympäriinsä.

Ongelmia, jotka olisi pitänyt oikeasti korjata ennen 1.0-julkaisua, on noissa 3.0:n alphoissakin vielä valtavasti. Pateettista toimintaa.
Muistinkulutus
Huono 0
Totta, olet oikeassa. Firefox syö muistia Windows-käytössä enemmän kuin IE, ja sitä joutuvat jo Firefox-fanboytkin pitämään isona määränä.

Myös vakaus on ongelma, firefox tuppaa olemaan jumissa usein, ja esimerkiksi joitakin flash-sivustoja pitää katsoa IE:lla, kun firefoxilla ei toimi vaikka kunika asentelee uudestaan. Palautetta on laitettu, mutta ei auta sekään.
jukka
Huono 0
Nimimerkit "Jukka" ja "Muistinkulutus" käyttäkää sitten IE:tä ja lopettakaa valitus. Ei ole pakko käyttää FF:a. Valittamaan pystyvät kaikki jopa "nuo mainiot miehet muovikasseineen" . Vaikka FF olisi 100 kertaa huonompi kuin kuin IE niin FF:a kannattaa suosia 10 kertaa enemmän kuin IE:a. Miksi ? Miettikääpä sitä, oikeesti ? Kasvava FF käyttäjäkunta maailmalla on jo tämän ymmärtänyt.
Ikkunat kiinni
Huono 0
Tähän pitäisi ehdottomasti tulla sellainen kommentti että "kun IE käyttää järjestelmän kirjastoja ja kun että.. ja kun että... " ja lisäksi kunnon Linux-fanaatikon kuuluisi myös sanoa, että selaimessa olevan virheen pystyy kuka tahansa ohjelmointitaitoinen korjaamaan itse mutta Internet Explorer on suljettua koodia :) :)

Juu - sopivilla plugineilla varustettu Firefox syö yksikseen jätettynä pitkän viikonlopun aikana jopa 2 yli GB muista kenenkään siihen koskematta. Melkoinen saavutus. Jos selain on jäänyt illalla auki, on viisainta tappaa se suoraan prosesseista ja käynnistää uudelleen niin välilehdet säilyvät samoissa osoitteissa.

Tuon kanssa kun on töitä tehnyt joka päivä 8 tuntia versiosta 0.7 eteenpäin, alkavat illuusiot sen laadusta olla menneisyyttä. Ei silti, juuri nuo muutamat pluginit ovat niin hyviä, että kaikista ongelmista huolimatta se on kehitystyössä parempi kuin IE. Molemmillahan sovellukset on testattava joka tapauksessa ja ehkä parilla muullakin vielä, mutta se on kyllä jäänyt..l.
Veejii
Huono 0
Nimimerkit "Jukka" ja "Muistinkulutus" käyttäkää sitten IE:tä ja lopettakaa valitus. Ei ole pakko käyttää FF:a.

Eikä käytetäkään enää. IE7 on ihan hyvä selain sekin, mutta on noissa valinnanvaraa juuri tarpeeksi joka alustalla. Ja nuo muistivuodot ovat huonoja ei-Windowseilla nimenomaan koska Firefoxin tappaminen ei riitä.. On pakko tappaa koko ikkunointijärjestelmä, mikä katkoo työskentelyä jne.
Niin on
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Matti Nikki ei päässyt poliisin sensuurista

26.05.2009 Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Electronic Frontier Finland joutui jälleen keräämään silmänsä lattialta. Yhdistyksen viimeisin ihmettelyn aihe on hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan Matti Nikki ei voi valittaa joutumisestaan internet-sensuurin kohteeksi.

.