Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Toimii kaukosäätimenä

Hiiri muuttuu langattomaksi eleohjaimeksi

12.7.2007 13:11 Lisälaitevalmistaja Logitech on julkistanut hiiren, joka toimii tarvittaessa myös langattomana kaukosäätimenä.

Logitechin uutukainen Mx Air -hiiri toimii normaalin pöytäkäytön lisäksi myös kaukosäätimenä. Ilmassa tapahtuva käskytys perustuu Freespace-tunnistimeen. Myös ilmassa piirrettävät ohjauseleet ovat mahdollisia.

Eleohjauksella voi esimerkiksi säätää äänenvoimakkuutta painamalla laitteen äänenvoimakkuusnappia ja heilauttamalla hiirtä vasemmalle tai oikealle.

Logitechin mukaan sen Freespace-liiketunnistin ei kärsi aiempien osoitelaitteiden rajoituksista. Sen patentoitu teknologia perustuu mikroelektromekaniikkajärjestelmän sensoreiden, digitaalisen signaalikäsittelyn ja langattoman radiotekniikan kombinaatioon.

Yhtiön mukaan laite tunnistaa käyttäjän tahalliset ja tahattomat liikkeet toisistaan. Näin laite ei reagoi pikkutärinään, jota esiintyy ihmisen pidellessä esinettä ilmassa. Valmistajan mukaan laite toimii missä tahansa asennossa, osoittipa se mihin suuntaan tahansa.

Laite toimii kymmenen metrin säteellä sen 2,4 gigahertsin mikrovastaanottimesta. Laite tulee Suomessa kauppoihin elokuun alussa. Suositushinnaksi yhtiö kertoo 149,99 euroa.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (4)

Huono 0
Lisälaitevalmistaja Logitech on julkistanut hiiren, joka toimii tarvittaessa myös langattomana kaukosäätimenä.
Digitoday
Huono 0
...huonoja ohjelmistoja. Olen aina arvostanut logitecheja ergnomisina laitteina, mutta ohjelmistot mikäli sellaisia tulee ovat yleensä melkoista kuraa.
Hyviä laitteita, mutta...
Huono 0
toihan on ihan star trekeista tutun phaserin näköinen!
joonas
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Matti Nikki ei päässyt poliisin sensuurista

26.05.2009 Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Electronic Frontier Finland joutui jälleen keräämään silmänsä lattialta. Yhdistyksen viimeisin ihmettelyn aihe on hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan Matti Nikki ei voi valittaa joutumisestaan internet-sensuurin kohteeksi.

.