Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Teratavun luokassa

Western Digitalilta vihreä kiintolevy

WD lupaa selvää alennusta sähkön kulutukseen.
Kuva: Annika Lohi / TaSa / Lehtikuva

25.7.2007 08:37 Western Digital pienentää teratavun kokoisten kiintolevyjensä virrankulutusta. Yhtiö sanoo keksineensä keinon alentaa tulevan kiintolevynsä virtanälkää 40 prosentilla kilpaileviin tuotteisiin verrattuna.

TG Daily huomioi, että WD:n 3,5 tuuman GreenPower-mallit käyttävät kaikista virtasyöpöintä perustaa, jossa ei ole aiemmin liiemmin välitetty virrankulutuksesta. 40 prosenttia on silti kova lukema, joskin yhtiö on saanut tuloksen vertailemalla uutuuttaan kilpailijoiden eniten virtaa kuluttaviin malleihin.

WD kuitenkin lupaa noin 8-8,5 watin virrankulutusta, mikä tarkoittaa esimerkiksi noin seitsemän euron säästöä sähkölaskussa kiintolevyä kohden vuodessa. Yhtiön mukaan yksi uudentyyppinen kiintolevy vähentää kasvihuonepäästöjä 60 kiloa vuodessa, mikä on sama, kuin jos jättäisi ajamatta autoaan 14 päivänä vuodessa.

Energy Star 4.0 -määritysten mukainen WD Caviar GP 1 TB -asema tulee markkinoille heinäkuussa My Book -sarjan tuotteena. Myöhemmin luvassa on muun muassa WD RE -yritysasemien GreenPower-versioita.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä

26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.

.