Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uusia ratkaisuja jäähdytykseen

HP kartoittaa konesalien lämpövyöhykkeet

1.8.2007 11:33 HP kertoi täydentävänsä yrityksille suunniteltujen energiatehokkaiden ratkaisujensa valikoimaa. Konesalien käyttöön tuodaan "ensimmäistä kertaa" niin sanottu lämpövyöhykekartta (thermal zone map).

Kartoituksen luoman kolmiulotteisen mallin avulla yritys näkee, kuinka paljon ja missä paikoissa konehuoneen ilmastointilaitteet jäähdyttävät laitteistoja, HP hahmottaa. Näin asiakkaat voivat järjestää ja hallita ilmastointia niin, että se toimii parhaalla mahdollisella tavalla kuluttaen mahdollisimman vähän sähköä ja säästäen kustannuksia.

Lämpövyöhykekartta on HP Labsin kehittämä ja sille on haettu patenttia.

Jäähdytyskustannusten alentamisessa auttavat myös HP:n mukautuvan jäähdytyksen (Dynamic Cooling) ratkaisut. Mukautuva jäähdytys huolehtii, että jäähdytystä kohdistetaan sinne, missä sitä kulloinkin tarvitaan. Jäähdytysratkaisu tietää tarpeen räkkeihin asennettujen sensoreiden avulla. HP käyttää itse molempia yllämainittuja ratkaisuja.

Yhtiö kertoi myös uusista asiakas- ja kumppanisopimuksista, joita se on solminut mukautuvan jäähdytyksen alueella. Kaikkien toimijoiden yhteisenä tavoitteena on pienentää sähkölaskuja, helpottaa it-laitteistojen jäähdytystä ja pienentää kasvihuonekaasupäästöjä. Uusia kumppaneita ovat muun muassa data center -laitetoimittajat Liebert Corporation ja Stulz.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä

11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.

.