Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tarkoitus pelastaa haavoittuneita

Yhdysvallat suunnittelee mikrosirua sotilaiden aivoihin

2.8.2007 07:28 Yhdysvaltain puolustusministeriö kehittää aivoihin asennettavaa mikrosirua. Sirun on tarkoitus lähettää tietoja sotilaiden vammoista.

Puolustusministeriö myönsi 1,6 miljoonan dollarin määrärahan Clemsonin yliopiston Center for Bioelectronics, Biosensors and Biochips, C3B-tutkimuslaitokselle biosirun kehittämiseksi.

Biosiru on noin riisinjyvän kokoinen. Siru lähettää tietoja ihmisen terveydentilasta ympäri vuorokauden. Pääasiallinen käyttötarkoitus on sotilaiden henkien säästäminen, sillä siru välittää tiedot hyvin nopeasti esimerkiksi haavoittumisen jälkeen.

C3B:n johtaja uskoo sirun pelastavan monia sotilaita. - Menetämme monia sotilaita verenhukan vuoksi. Esimerkiksi tieton hapen määrän tasosta kudoksissa voi auttaa pelastamaan haavoittuneen, Anthony Guiseppi-Elie totesi Intelligence Daily –verkkosivulle.

Guiseppi-Elien mukaan siru voi osoittautua hyödylliseksi myös muilla aloilla, kuten astronauttien elintoimintojen mittaamisessa sekä esimerkiksi diabeetikkojen veren sokerin tarkkailussa.

Sirun odotetaan tulevan testikäyttöön viiden vuoden päästä.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (29)

Huono 0
Yhdysvaltain puolustusministeriö kehittää aivoihin asennettavaa mikrosirua. Sirun on tarkoitus lähettää tietoja sotilaiden vammoista.
Digitoday
Huono 0
Ja seuraavassa vaiheessa siruun lisätään lojaalisuutta lisääviä ominaisuuksia. :p Sotilas joka pohtii ja kyseinalaistaa komentoja ei ole hyvä solttu.
Roisto
Huono 0
hmm..

Ja seuraavaksi mitä? Aletaan kloonaamaan sotilaita joukkojen puutteen vuoksi?

Tästä se lähtee, jos tuo saadaan "toimimaan", niin seuraavaksi koetetaan vaikuttaa myös sotilaan ominaisuuksiin.

Ei ole opittu mitään näistä fiktiivisistä kauhutarinoista, joissa jokin ihmisen luoma hyvä juttu kääntyykin luojaansa vastaan.

Onneksi tässä on välissä kuitenkin edes jonkinlainen lätäkkö meidän ja ämeriikän välillä, joten välitöntä vaaraa ei ole.
Janne
Huono 0
On tuossa se hyvä puoli, että mikäli sotilas joutuu sotavangiksi niin kai tuota sirua hieman kehittämällä siihen saataisiin paikannussignaali.

Sitten olisikin helppo löytää nämä vankilat ja todeta mikäli sotavankeja kidutetaan vastoin kansainvälisiä sopimuksia.
Peter
Huono 0
Sotilaana kuon niin ei ole muutenkaan yksityis suojaa. Oikeudessa taas pystyy todistaa että on syytön mutta taas jos joku osaa räplätä tämmöisiä paikannustodisteita niin syyttömällä ei ole mitään mahdollisuuksia.
jeesus
Huono 0
droids. Tähän se menee ihmiset jalostetaan tiettyihin tehtäviin. On ns. commodity kansalaisia joiden tarkoitus on palvella tärkeämpiään ja parempiaan ja heidät voidaan muokata siihen tarkoitukseen.
Soldier
Huono 0
En ulkomuistista löydä linkkiä, mutta yhdysvalloissa on jo löydetty tapa estää pelkotilaa aiheuttavien kemikaalien toimiminen aivoissa. Tämä yhdistettynä pieneen kauko-ohjattavaan mikrosiruun ja adrenaliini-efedriinipumppuun niin johan alkaa rytisemään.
Pelko pois
Huono 0
Janne: "Onneksi tässä on välissä kuitenkin edes jonkinlainen lätäkkö meidän ja ämeriikän välillä, joten välitöntä vaaraa ei ole."

Melkoisella innolla meidänkin poliitikot ovat viemässä Suomea mukaan amerikkalaisten 'rauhaanpakottamisoperaatioihin'. Eiköhän tuollaiset riisinjyvät kuulu aikanaan Nato-yhteensopivuusvaatimuksiin.

Tuollainen toiminto voisi olla kätevä ihan joka kansalaisen terveydentilan valvontaan. Kyllä säästyisi paljon rahaa, kun ihminen saataisiin ajoissa hoitoon.
Peetu
Huono 0
"En ulkomuistista löydä linkkiä, mutta yhdysvalloissa on jo löydetty tapa estää pelkotilaa aiheuttavien kemikaalien toimiminen aivoissa."

ei mitään uutta. tähän asti on tuohon käytetty uskontoa, viinaa ja amfetamiinia. hyvin on toiminut.
Ei pelkoa
Huono 0
1,6 miljoonaa on pieni summa riisinjyvän kehittämisessä. Eiköhän tuo summa mene kurkusta alas jo yliopiston projektin aloittajaisissa...
Etujee
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Tietoturvayhtiö: Virukset iskevät myös Maceihin

26.05.2009 Applen antama käsitys Mac-tietokoneiden turvallisuudesta on väärä, tietoturvayhtiö Trend Micro oikoo Applea.

.