Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Novapoint Noise

Arkkitehtitoimisto laskee melua ohjelmistolla

Ohjelmisto on tarkoitettu etenkin liikennemelun laskentaan.
Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva

8.8.2007 16:18 Äänitekniikan suunnitteluun ja tutkimukseen erikoistunut Arkkitehtitoimisto Alpo Halme Oy on ottanut käyttöönsä melunlaskennan erikoisohjelmiston Novapoint Noisen.

Tiedotteen mukaan ratkaisu perustuu pohjoismaiseen liikennemelun laskentamenetelmään. Arkkitehtitoimisto Alpo Halmeen palveluihin kuuluvat arkkitehtonisen suunnittelun lisäksi muun muassa huoneakustinen suunnittelu, rakennusakustiikkaan liittyvä ääneneristyksen suunnittelu ja mittaukset sekä ympäristömelun selvitykset, mittaukset ja vaimennusten suunnittelu.

- Kun on kyse rajatusta alueesta, ei ole järkevää käyttää aikaa rutiinilaskentaan. Novapoint Noise on nykyaikainen apuväline liikennemelun laskemiseen. Esimerkiksi yhden korttelin kokoisen kaavoitusalueen melun laskemisessa ohjelma laskee tiedot nopeasti ja antaa mahdollisuuden vertailla eri vaihtoehtoja. Käsin melunlaskenta eri vaihtoehtoineen olisi liian työlästä ja aikaa vievää, sanoo Alpo Halme, joka on edustanut Suomea yhteispohjoismaisessa ympäristömelun laskentamallin kehittämisprojektissa jo 1960-luvulla.

- Teemme ympäristömelun selvitykset erilaisin laskentamallein ja äänitasomittauksin. Niiden perusteella suunnittelemme tarpeelliset suojaukset ja eristysrakenteet.

Novapoint Noisen laskentatulokset voidaan esittää esimerkiksi karttoina, taulukkoina, käyrinä, värialueina ja virtuaalimalleina. Maastotietojen lisäksi ohjelmistoon voidaan viedä tietoja muun muassa kohteena olevan alueen tieverkosta, liikennemääristä, nopeusrajoituksista ja rakennusten muodoista.

Ohjelmiston, asennuksen, käyttöönottopalvelut ja koulutuksen toimitti infra-alan ohjelmistoihin erikoistunut Vianova Systems Finland.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Tietoturvayhtiö: Virukset iskevät myös Maceihin

26.05.2009 Applen antama käsitys Mac-tietokoneiden turvallisuudesta on väärä, tietoturvayhtiö Trend Micro oikoo Applea.

.