Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
NPD tutki Yhdysvalloissa:

Pelaajat eivät tunne konsoleitaan

10.8.2007 08:28 Moni uuden pelikonsolin omistaja ei joko tiedä laitteensa muista kuin pelaamiseen liittyvistä toiminnoista tai ei niistä piittaa.

NPD Groupin tutkimuksen mukaan esimerkiksi PlayStation 3:n omistajista vain 37 prosenttia tietää, että sillä voi pelata myös ykkös- ja kakkos-Pleikkarin pelejä (tietyin rajoituksin).

PS3:n ostaneista lisäksi moni on tietämätön, että heidän laitteessaan on blu-ray-dvd-asema. Xbox 360:n hankkineista taasen alle kolmannes on tietoinen laitteen hd- eli teräväpiirtotuesta.

NPD:n mukaan tutkimus vain vahvistaa sen, minkä monet ovat tiedostaneet jo aiemmin: itse pelaaminen ja pelit ovat ostajille kaikkein tärkeintä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Matti Nikki ei päässyt poliisin sensuurista

26.05.2009 Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Electronic Frontier Finland joutui jälleen keräämään silmänsä lattialta. Yhdistyksen viimeisin ihmettelyn aihe on hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan Matti Nikki ei voi valittaa joutumisestaan internet-sensuurin kohteeksi.

.