Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Linux-yhteisö tyytyväinen päätökseen

Oikeus: Novell omistaa Unixin oikeudet, ei SCO

13.8.2007 07:26 (päivitetty 07:41) Yhdysvaltalainen oikeusistuin katsoi, että Novell omistaa Unixin ja UnixWaren tekijänoikeudet ja hylkäsi SCO:n vaatimukset.

Utahissa toimivan tuomioistuimen tuomari päätti myös, että SCO joutuu maksamaan Novellille lisenssimaksuja, joita SCO on saanut Sunilta ja Microsoftilta. Tuomari jätti kuitenkin maksujen määrän päätettäväksi tulevassa oikeudenkäynnissä.

SCO ei myöskään pysty vaatimaan Unix-lisenssimaksuja IBM:ltä tai Sequantilta.

Tuomio oli hyvä uutinen avointa koodia hyödyntäville järjestöille.

- Juttu on osoittanut, että koko teollisuus puolustaa oikeuksiaan yhtenä rintamana, Linux Foundationin Jim Zemlin totesi InfoWorldille.

Novell kertoi tiedotteessaan, että päätös vei pohjan SCO:n vaatimuksilta eikä SCO enää uhkaa Linux-yhteisöä.

Oikeustaistelu alkoi vuonna 2003, kun SCO väitti IBM:n käyttävän Unix-koodia Linuxissa. Seuraavana vuonna SCO väitti Novellin pitävän Unixin oikeuksia itsellään väärin perustein.

SCO voi vielä valittaa perjantaisesta päätöksestä.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Huono 0
Yhdysvaltalainen oikeusistuin katsoi, että Novell omistaa Unixin ja UnixWaren tekijänoikeudet ja hylkäsi SCO:n vaatimukset.
Digitoday
Huono 0
No-well vaan scootteri, vanha sotaratsuni. Eipä vaan olis silloin laitetilan taustamelussa uskonut mihin jamaan joudut.
Salakka
Huono 0
Itse en uskonut että sco voittaisi oikeus jutun. Mutta että firma joutuu itse maksamaan unix-lisenssimaksuja Novelille yllätti kyllä.
Taitaapi sco:n rahat olla loppu ja konkurssi kolkuttaa ovelle.
Jukka
Huono 0
Ei tule ikävä

SCO:han on jo käytännössä katsoen konkurssissa johon firma itse ajoi itsensä pyörittämällä mielettömän kallista oikeusprosessia vuosien ajan. Nuo oikeudenkäyntikulut ajoivat firman selvitystilaan jo vuosi pari sitten ja ainoastaan toive oikeusjutun voittamisesta on pitänyt rahoitusta enää käynnissä sen lisäksi että huhujen mukana eräs iso softatalo olisi tukenut rahallisesti tätä mittavinta linuxin vastaista kampanjaa...

Tuohan on ihan selvä että SCO joutuu pulittamaan lisenssimaksut Novelille jos kerran oikeus totesi että Novell omisti ne patentit joiden perusteella rahaa oli kerätty.
SCO konkkaan
Huono 0
Mielenkiintoiseksi tämän päätöksen tekee myös Novel-Microsoft sopimus.

Nimittäin tilannehan on tämän päätöksen jälkeen käsittääkseni se, että kaikki lisenssimaksuja SCO:lle maksaneet tahot joutuvat nyt neuvottelemaan uudestaan lisensseistään niiden laillisen omistajan eli Novelin kanssa. SCO:on kontolle menevät korvaukset tähänastisista lisenssirikkomuksista, mutta lisenssisopimusten jatkaminen onkin sitten Novelin ja lisenssin ostajien neuvotteluista kiinni.

Eli:

Osasiko Microsoft odottaa jotain tämänkaltaista päätöstä ja sen takia yrittää varmistaa taustansa Novelia vastaan?

Mistä Microsoft maksoi lisenssimaksuja SCO:lle ja onko Microsoftin koodissa jotain "elintärkeää" , joka on kirjoitettu tämän lisensoidun koodin pohjalta?

Ja vaikkei koodissa mitään tärkeää olisikaan, niin onhan se Microsoftille ainakin erittäin kiusallista, että tamän päätöksen myötä se käytännössä maksaa lisensointimaksuja yhdelle pahimmista kilpailijoistaan.

Jos taas Microsoft maksoi noita lisensointimaksuja vain tukeakseen SCO:ta "laillisesti" tässä oikeudenkäynnissä, niin mitenkähän se sitten nyt sitten perustelee niiden maksamatta jättämisen ensinäkin Novelille ja toiseksi sitten medialle.
Volmari
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Matti Nikki ei päässyt poliisin sensuurista

26.05.2009 Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Electronic Frontier Finland joutui jälleen keräämään silmänsä lattialta. Yhdistyksen viimeisin ihmettelyn aihe on hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan Matti Nikki ei voi valittaa joutumisestaan internet-sensuurin kohteeksi.

.