Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kansainvälinen tilanne selviää syyskuussa

Microsoft-standardi repi Suomen kahtia

Ei osaa sanoa!

20.8.2007 16:47 Suomi ei saanut päätettyä kantaansa Office Open XML -tiedostotyypin nopeutettuun standardisoimisprosessiin. Suomen virallinen linja kansainvälisestä ISO-standardisoimisesta päätettiin hetki sitten Suomen standardisoimisliiton kokouksessa Helsingissä.

– Eri osapuolten mielipiteet olivat niin kaukana toisistaan, että Suomi pidättäytyy äänestämästä puolesta tai vastaan, kertoo Suomen standardisoimisliiton asiantuntija Lassi Nirhamo.

Päätös pidättäytyä äänestämästä tarkoittaa sitä, ettei Suomi vaikuta kansainvälisten standardisoimisorganisaatioiden, ISO/IEC:n, yhteisen JTC1-komitean päätökseen. JTC1 tekee päätöksen ooxml:n nopeutetusta standardisoinnista jäsenmaiden kantojen perusteella, kun kaikki kansalliset organisaatiot ovat ilmaisseet linjansa syyskuun 2. päivään mennessä.

Nirhamo kuvaa tunnelmaa kokouspaikalla kireäksi. Yritykset ja julkinen sektori olivat niin pahasti jakautuneita mielipiteissään, ettei yhteistä kantaa saatu aikaan.

Microsoftin kehittämä ooxml-tiedostotyyppi kilpailee suosiosta suoraan OpenOffice-ohjelmistoista lähtöisin olevan OpenDocument Format (odf) -tiedostotyypin kanssa. ISO hyväksyi odf:n standardiksi viime vuonna. Odf:n on ajateltu voivan horjuttaa Microsoftin asemaa.

Maailmalla toimistotiedostojen välinen kädenvääntö on repinyt it-teollisuutta kahteen leiriin. Henkistä johtajuutta näissä leireissä käyttävät IBM ja Microsoft.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (78)

Huono 0
Suomi ei saanut päätettyä kantaansa Office Open XML -tiedostotyypin nopeutettuun standardisoimisprosessiin. Suomen virallinen linja kansainvälisestä ISO-standardisoimisesta päätettiin hetki sitten Suomen standardisoimisliiton kokouksessa Helsingissä.
Digitoday
Huono 0
Formaattihan ei oikeasti ole mitenkään avoin joten turha siitä on muka standardeja vääntää.
xfygsxy
Huono 0
Mikähän mahtoi olla Suomen valtion it-johtaja Leena Hongan kanta
tai mahdollisesti muiden julkishallinnon edustajien kanta,

Jos sattuivat tukemaan avoimen standardin sijasta kansainvälisen
määräävää markkina-asemaa hyväksikäyttävän suuryrityksen
ratkaisua veronmaksajien edun kustannuksella niin nyt
olisi aika pistää heitä poliittiseen vastuuseen teoistaan.
Kate
Huono 0
kukaan selväjärkinen mitään mikkisoftaa valitse!
LFG
Huono 0
Voi harmi, toivottavasti siitä tulee standardi.
Janttu
Huono 0
Parasta olisi se, että standardeiksi pääsisi sellaisia formaatteja, jotka ovat avoimia ja näin ollen monen tahon hyödynnettävänä eri ohjelmissa.
näinpä
Huono 0
Suomi tietotekniikan edelläkävijänä ei osaa sanoa kantaansa, muah:DDD
edelläkävijä
Huono 0
Tässäkin asiassa alkaa kyllä mopo keulimaan pahasti. Ei tällaisia päätöksiä tehdä millään "Microsoft on paha" -argumenteilla. Tärkeintä kuitenkin on että saadaan aikaan edes standardi, olipa se mikä hyvänsä.
Timo
Huono 0
Tihkuneitten tietojen mukaan Valtiovarainministeriö oli kokouksessa tiukasti Microsoft- leirissä ja ajoi OOXML:n nopeutettua käsittelyä. Kanta oli taatusti Leena Hongan. Että näin. Kuka kantaa poliittisen vastuun?
Äänestäjäkansalainen
Huono 0
ODF on jo standardi, toista (varsinkaan näin sekavaa) ei enää tarvita.

Uskomatonta laiskuutta osalta äänestäjistä, että ei olla otettu asiasta selvää ollenkaan ja silti täysin tietämättömänä äänestetään puolesta Microsoftin imussa.
Timolle
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Kultaiset kädenpuristukset purivat Siemensillä

26.05.2009 Monialakonserni Siemens onnistui saattamaan yt-neuvottelut päätökseen ilman irtisanomisia. Työntekijät valitsivat eropaketteja.

.