Ooxml-äänestys jakautui IBM:n ja Microsoftin leireihin
23.8.2007 11:51 Suomen kanta Microsoft-lähtöisen ooxml-tiedostotyypin nopeutettuun standardointiin repi yritykset ja valtion kahteen leiriin. Microsoft ja IBM ovat eri linjoilla.
Suomen standardisoimisliitto päätti maanantaina, ettei Suomi ota kantaa Office Open XML- eli ooxml-tiedostotyypin ISO-standardisoimisprosessiin, joka etenee nopeutetulla vauhdilla.
– Eri osapuolten mielipiteet olivat niin kaukana toisistaan, että Suomi pidättäytyy äänestämästä puolesta tai vastaan, kertoo SFS:n asiantuntija Lassi Nirhamo.
Erityinen pettymys päätös oli Microsoftille, joka on ajanut voimakkaasti ooxml:n standardisoimista. Myös kolmituntisen kokouksen järjestelyt herättivät närää.
– Kokous oli kohtuullisen lyhyt ja kaikesta näki, että siellä olevilla ihmisillä olisi ollut vielä aiheeseen sanottavaa, Microsoftin Kimmo Bergius harmittelee.
IBM:n Ilari Rönnbergin mukaan jokaisella oli kuitenkin mahdollisuus esittää mielipiteensä kokouspaikalla.
– Kokouksessa käytiin normaali mielipidekierros. Ei siinä ollut mitään ongelmaa, Rönnberg sanoo.
Microsoft Office -lähtöinen ooxml kilpailee suosiosta viime vuonna standardisoidun Open DocumentFormat (odf) -tiedostotyypin kanssa. Odf:n suurimpiin tukijoihin kuuluu IBM, jonka Lotus Notes -ohjelmisto käyttää odf-standardia.
Kansainvälisten standardisoimisorganisaatioiden, ISO:n ja IEC:n, yhteinen JTC1-komitea päättää ooxml:n standardisoinnista kansallisten standardisoimisorganisaatioiden kantojen perusteella. Kansalliset kannat pitää toimittaa viimeistään 2. syyskuuta.
SFS:n maanantainen päätös tarkoittaa, ettei Suomen kanta vaikuta JTC1:n päätökseen.
Microsoft syyttää IBM masinoinnista
Nirhamo kuvaa tunnelmaa kokouspaikalla kireäksi. Yritykset ja julkinen sektori olivat niin pahasti jakautuneita mielipiteissään, ettei yhteistä kantaa ollut mahdollista muodostaa.
Yrityksistä ja yhteisöistä standardisointia tukivat Microsoft, Tietoenator, WM-Data ja Sysopen Digia. Hylkäämistä esittivät puolestaan IBM, Nokia, Effi, EK, Kuntaliitto ja COSS.
Päivitys: Novell äänesti tyhjää.
Ratkaisevassa asemassa oli valtio, jonka mielipiteet jakautuivat kahtia. Oikeusministeriö, opetusministeriö, Kansallisarkisto ja Kansalliskirjasto vastustivat standardointia. Kauppa- ja teollisuusministeriö, valtiovarainministeriö ja tullihallitus kannattivat.
Myös maailmalla kädenvääntö on repinyt teollisuuden kahteen leiriin.
Yhden teknisesti ylivertaisen standardin linjaa tukee äänekkäimmin IBM. Enemmän tai vähemmän sitoutuneita ovat myös OpenDocument Format -lobbausryhmään kuuluvat EMC, Google, Novell, Oracle, Redhat ja Sun.
Toinen klikki on puolestaan ryhmittynyt Microsoftin ympärille. Se kannattaa kahden standardin rinnakkaiseloa. OpenXML Communityn jäseniin kuuluvat muun muassa Accenture, Avanade, Eidos ja Quark.
Toimistotiedostotyyppien standardisoimisen ympärille kasvanut lobbaustoiminta on aktiivista puolin ja toisin. Microsoftin Tom Robertson on syyttänyt IBM:ää masinoinnista. Robertsonin mukaan IBM:llä on laaja kampanja ooxml:n standardoimisen hidastamiseksi.
- ArkistoValtiolla ei ole yhteinäistä kantaa ooxml:ään 23.8.2007
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
Nokia avaa Ovi Storensa
26.05.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia yrittää saada ihmiset lataamaan puhelimiinsa erilaisia pikkusovelluksia, kuten pelejä. Tähän asti menestyksekkäin matkapuhelinten sovelluskauppa löytyy Applelta.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (21)
Uutisessa voitaisiin tarkentaa tuota vielä.
Ihmettelen jonkin verran prosessin periaatteita myös. Eikö Microsoftin kumppanit ole jäävejä äänestämään standardin puolesta, koska silloin ollaan pakotettuja tukemaan kumppania vaikka se ei olisi millään perusteella järkevää avoimuuden ja yhteentoimivuuden kannalta.
Masinointi != OK
Eihän tässä edes päätetä nopeutetusta prosessista vai ei, vaan kerätään kannanottoja, eli siis listataan niitä asioita joita eri jäenmaat näkevät aiheellisiksi korjata. Kun kommenttikierros on päättynyt, ei vieläkään päätetä siitä mennäänkö nopeutetulla prosessilla eteenpäin vai ei VAAN kerätyt kommentit lähtetetään ECMA:lle joka taasen tekee ehdotuksensa siitä miten ne ratkaistaisiin toivotulla tavalla.
VASTA tämän jälkeen ISO vertaa pyyntöjä ja ehdotettuja ratkaisuja ja päättää voidaanko muutokset hoitaa nopeassa prosessissa.
Ja kun kyse on nyt noin 10 asiasta joista IBM ja muuta ODF -lobbarit ovat nostaneet esiin, eikä yksikään niistä ole millään tavalla suuri asia korjata, lienee kohtuullisen helppo päätellä että 6800 kohdasta 10 kohdan korjaaminen on hyvin mahdollista Fast Track prosessissa, kun koko ODF ISO -standardointiin vuodessa.
Eli tästähän tässä on kyse. Eli ei tässä vielä millään tavalla päätetä jatkosta vaan kerätään kommentteja.
Miksi käsittelyn sitten pitäisi olla nopeutettu? Nopeassa käsittelyssä ei ehkä huomata, että standardi antaa M$:lle keinon rahastaa formaatilla.
...
Ilmeisesti vapaan ihmisen oma ajattelu on tekijänoikeuslain uudistamiseta lähtien ollut masinointia.
- Häh? Voisko joku selittää?
Ei ole suuri asia korjata? Miksi ne sitten ylipäätään on olleet siellä? Miksi ihmeessä Mikrosoft haluaa tuollaisen formaatin? Miksi ei odf kelpaa?
Ei ole kenenkään (no ehkä Mikrosoftin) etu, että on kaksi standardia samaan asiaan.. ...Silloinhan ei enää ole mitään standardia.