Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Microsoft-työntekijä lupaili rahallista tukea

Ruotsin ooxml-kanta kaatui äänestysvilppiin

Ruotsi ja Suomi ovat sivustaseuraajia, kun ooxml:n nopeutetusta hyväksymisestä päätetään myöhemmin.
Kuva: Marja Airio/Lehtikuva

31.8.2007 14:34 Ruotsin kanta Microsoftin ooxml-dokumenttimuodon nopeasta hyväksymisestä standardiksi kaatui äänestysvilppiin.

Vnunetin mukaan Ruotsin standardi-instituutti on mitätöinyt aiemmin viikolla saavutetun äänestystuloksen, jossa päädyttiin kannattamaan ooxml:n hyväksymistä nopeutetulla aikataululla. Elin sanoi saaneensa tietää, että yksi jäsenistä oli jättänyt useamman kuin yhden äänen.

Näin ollen Ruotsilla ei ole mitään sanomista Microsoftin standardin nopeutettuun hyväksyntään, kun siitä päätetään myöhemmin ISOn ja IEC:n komiteassa.

Aiemmin Suomessa ei päästy asiasta sopuun, minkä vuoksi Suomikaan ei osaltaan voi vaikuttaa ooxml:n standardointimenettelyyn.

Microsoftin ooxml kilpailee muun muassa IBM:n ja Sunin tukemaa odf-dokumenttimuotoa vastaan. Äänestys herätti epäilyksiä jo ennen h-hetkeä, sillä vain päivää aikaisemmin yli kaksikymmentä yhtiötä pulitti vaaditun noin tuhannen euron jäsenmaksun, jolla nämä saivat oikeuden äänestää.

Soppaa hämmentää entisestään Microsoftin ilmoitus, että sen työntekijä tarjosi yhtiön kumppaneille rahallisia etuja, jos nämä liittyisivät Ruotsin standardielimeen ja äänestäisivät ooxml:stä.

Microsoft korosti, että sen Ruotsin tytäryhtiön työntekijä toimi täysin vastoin yhtiön käytäntöjä, ja kahdelle kumppanille lähtenyt kirje vedettiin nopeasti takaisin. Microsoft myös kertoi asiasta Ruotsin standardi-instituutille.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

"Aito" peligrafiikka 10-15 vuoden päässä

26.05.2009 Peliyhtiö Epicin perustaja uskoo, että oikeasti todenmukainen grafiikka onnistuu videopeleissä 10-15 vuoden kuluttua.

.