Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Käyttöön koko organisaatiossa

Maatalouskesko täydentää varastonsa Relexin avulla

Kuva: Sari Poijärvi / Lehtikuva

4.9.2007 11:06 Maatalouskesko otti puoli vuotta sitten keskusvarastoissaan käyttöön varastontäydennysjärjestelmän, joka on toimittajansa mukaan parantanut palvelutasoa. Säästöt ovat realisoituneet nopeasti, ja järjestelmä otetaankin käyttöön koko Maatalouskeskossa.

Maatalouskesko on ottanut keskusvarastonsa palvelutason syyniin. Tuotteiden ohjausta, tilaamisen oikea-aikaisuutta sekä tilattavia eräkokoja optimoimalla on keskusvarastoilla saavutettu parannuksia palvelutasossa. Tiedotteen mukaan tulokset ovat yllättäneet sekä Maatalouskeskon että järjestelmän toimittaneen Relexin oman väen.

- Palvelutaso on parantunut ilman että varastoon on sidottu yhtään enempää pääomaa, Maatalouskeskon it- ja logistiikkajohtaja Johannes Milén kertoo.

Kustannussäästöt syntyvät parantuneen palvelu- ja varastotason kautta. Palvelutaso on logistinen mittari, joka kertoo, onko varastossa juuri kysynnän mukaista tavaraa. Varastotaso puolestaan mittaa varastossa olevan pääoman arvoa.

Tekes sparraa

Retail Logistics Excellencen – Relexin mukaan tavaravirtojen ohjauksella on yllättävän suuri vaikutus yrityksen tulokseen. Vähittäiskaupassa joka kymmenennen tuotteen puuttuminen hyllyltä aiheuttaa keskimäärin neljän prosentin suuruisen menetyksen liikevaihdossa. Suurin syy hyllypuutoksiin on arviolta myymälöiden tilaamisessa.

Relexin tavaravirtojen ohjausjärjestelmä perustuu akateemiseen tutkimukseen. Tuotteen kaupallistamiseen uskoo myös Tekes, joka sparraa liiketoimintaosaamisessa.

- Relexin varastontäydennysjärjestelmä on hyvä esimerkki tuotteesta, joka on Tekesille erinomainen sijoitus. Suomen vähittäiskauppa tarvitsee välineitä kilpailukykynsä kohentamiseksi, Verso-teknologiaohjelman päällikkö Keith Bonnici Tekesistä sanoo.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

"Aito" peligrafiikka 10-15 vuoden päässä

26.05.2009 Peliyhtiö Epicin perustaja uskoo, että oikeasti todenmukainen grafiikka onnistuu videopeleissä 10-15 vuoden kuluttua.

.