Microsoft sai Silverlightin valmiiksi
5.9.2007 10:01 Ohjelmistojätti Microsoft on julkaissut netissä lopullisen 1.0-version Adoben Flashin kanssa kilpailevasta Silverlightista. Yhtiö ilmoitti myös työskentelevänsä yhdessä Novellin kanssa Linuxille tarkoitetun Moonlight-toteutuksen kehityksessä.
Silverlightin lopullisen 1.0-version voi ladata sekä Macille että Windowsille.
Silverlightin ajoympäristön pitäisi toimia Windows XP:llä ja uudemmilla. Windows 2000 -tuen pitäisi tulla myöhemmin. Windows-versio toimii Internet Explorer -selaimien 6- ja 7- sekä Firefoxn 1.5- ja 2-versioilla.
Pc-puolella laitteistovaatimuksiksi riittää 500 megahertsin kone 128 megatavulla keskusmuistia.
Mac-versio puolestaan kaipaa vähintään Mac Os X:n 10.4.8 tai uudemman. Tuetut selaimet ovat Safari ja Firefox.
Powerpc-pohjaiseksi laitteistoksi riittää 800 megahertsin G4-suoritin ja 128 megatavua keskusmuistia. Intel-Macilta vaaditaan tuplaytiminen Intel-suoritin 1,83 gigahertsillä.
Silverlight-ohjelmien kehitykseen Microsoft julkisti kehitystyökalupaketin, joka sisältää dokumentaatiota, pikaohjeita, työkaluja ja muita apuja. Kehityspaketti on tuettuna ainoastaan Windows XP-, Server 2003 ja Vista-käyttöjärjestelmillä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
Facebook-kutsu toi yli 14 000 tanssimaan Lontoossa
10.02.2009 Tuhannet ihmiset kokoontuivat viime perjantaina Liverpool Streetin metroasemalle tanssien imitoimaan mainosta. Heidät kerättiin kokoon Facebookin avulla.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (9)
"* Supported Operating Systems: Windows Server 2003; Windows Vista; Windows XP
No other system requirements!"
Linkkiä seuraamalla päästiin sivulle, jossa tämä tulevaisuuden kokemus odotti - ja saa edelleen jäädä odottamaan mahdollisimman pitkään. Firefoxin CPU-kuorma nimittäin jämähti 100%:n ja koko selain hyytyi. Aivan kuin tässä ei olisi vielä tarpeeksi riemua (XP:n vuorontajan ollessa sitä luokkaa kuin se on eli yksi prosessi hyydyttää koko koneen pahasti), Microsoft on ilmeisesti lisännyt tämän Vistasta tutun "meitin softa ensin"-ominaisuuden myös SilverLightiin. Tämän seurauksena SilverLightin prioriteetti nousi "Above Normal"-tilaan, jolloin koko kone leikki kuollutta (muissa järjestelmissä villiintyneen softan prioriteettia olisi laskettu, että koneella olisi voinut yleensä tehdä jotain).
Ei tullut ainakaan tästä versiosta Flashin korviketta.