Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
12 prosentin kasvu näköpiirissä

Gartner: talousmyrsky ei pc-kauppaa heiluttane

Kuva: Taloussanomat

20.9.2007 15:09 Tutkimusyhtiö Gartner myöntää, että globaalin talouden viimeaikainen turbulenssi varjostaa hieman arvioita pc-toimitusten kasvusta. Yhtiö uskoo silti edelleen 12,3 prosentin kasvuun tänä vuonna.

Gartner uskoo, että globaalilla taloudella on riittävästi kantavuutta tämänhetkisen taloudellisen myrskyn kestämiseksi. Viime aikoina on pelätty, että globaali talous on ajautumassa kriisiin ja sen seurauksena hidastumassa.

- Meneillään oleva turbulenssi ei todennäköisimmin juuri vaikuta pc-toimituksiin tulevina kuukausina. Kehotamme kuitenkin, että pc-valmistajat tarkistaisivat toimitusketjunsa joustavuuden ja maksimoisivat joustavuutensa kaiken varalta, sanoo tutkimusjohtaja George Shiffler Gartnerilta.

Ensi vuodelle Gartner ennustaa yhdentoista prosentin pc-kasvua. Aluksi markkina hidastunee hieman verrattuna yhtiön aiempaan arvioon, koska pöytäkoneiden kauppa jäänee tämän vuoden alkupuolen vahvoista lukemista. Loppuvuonna on kuitenkin odotettavissa kiihtymistä pöytäkoneiden myynnissä uuden vaihtosyklin koittaessa yrityksissä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta


Kolme vuotta sitten

Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä

26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.

.