Rss-käyttäjistä joka toinen on syöteriippuvainen
3.10.2007 08:51 Digitodayn tekemän nettikyselytutkimuksen mukaan rss-syötteet ovat yllättävän tuttuja lukijoille. Vastanneista vain kolmannes ei käytä syötteitä. Taloussanomissa tilanne on hiukan toinen sillä vain kolmannes Taloussanomien vastanneista käyttää syötteitä.
Digitodayssa, ITviikossa ja Taloussanomissa rss-kyselyyn osallistui yhteensä 780 henkilöä.
Kyselyyn vastanneista syötteiden käyttäjistä noin puolet kuuluu himokäyttäjien ryhmään. He lukevat syötteitä useita kertoja päivässä. Lisäksi neljäsosa ilmoittaa käyttävänsä syötteitä useita kertoja viikossa.
Eniten syötteitä käyttivät Digitodayn lukijat. Ainoastaan hiukan yli kolmannes ei käyttänyt syötteitä. ITviikossa syötteitä tilasi lähes puolet ja lisäksi yli kymmenesosa suunnitteli käyttöönottoa lähitulevaisuudessa. Taloussanomissa puolestaan vain kolmannes käytti syötteitä.
Naisille syötteet ovat vieraampia kuin miehille. Esimerkiksi Taloussanomien kautta vastanneista syötteitä käyttävistä noin viidesosa oli naisia. Sen sijaan niistä vastanneista, jotka eivät käytä syötteitä, yli kolmasosa oli naisia.
Taloussanomien kautta vastanneista naisista syötteitä käyttävistä tai käyttöä suunnittelevista hiukan yli viidennes oli naisia. Naisten osuus syötteitä käyttämättömistä sen sijaan oli yli kolmasosan.
Digitodayn ja ITviikon lukijat ovat tienneet tekniikasta jo pidempään. Kummankin vastaajista noin puolet olivat tutustuneet tekniikkaan jo 3-5 vuotta sitten. Taloussanomissa samana aikana ainoastaan neljäsosalle oli käynyt tekniikka tutuksi. Lisäksi Taloussanomien lukijoista yli kolmannes ilmoitti tunteneensa tekniikan alle vuoden.
Yleisimmin vastaajat ovat tutustuneet syötteisiin web-sivustojen kautta. Ilmeisesti tarve pysyä jonkin tietyn sivuston uutisten tai muun sisällön tasalla on kannustanut syötteiden käyttöönottoa. Myös uusi selain tai selainversio ja työ ovat olleet hyviä syötteisiin tutustuttajia.
Suosituimmat selaimet rss-käytössä olivat Mozilla Firefox ja Internet Explorer 7. Ainostaan Taloussanomien lukijoiden keskuudessa IE7 oli Firefoxia suositumpi. Digitodayssa ja ITviikossa Firefoxia hyödynsi lähes kaksi kolmasosaa rss-käyttäjistä.
Selainten rss-ominaisuuksiin ollaan myös tyytyväisiä. Yli puolet syötteiden käyttäjistä kokee selaimen ominaisuudet riittäviksi.
Erillisistä ohjelmistoista suosituimpia olivat Mozilla Thunderbird, Outlook 2007, FeedReader sekä pienoisohjelmat, jotka tunnetaan myös nimillä gadget ja widget.
Ehdottomasti suosituimmat web-pohjaisista rss-palveluista ovat Googlen palvelut ja suomalaiset Ampparit ja Uutimet. Web-palveluiden käyttö osoittautui mielenkiintoiseksi kohdaksi, sillä monet niistä vastaajista, jotka sanoivat, etteivät käytä rss-syötteitä, kertoivat käyttävänsä kuitenkin Amppareita, Uutimia ja Googlen rss-palveluita.
Jutut myös luetaan mieluummin suoraan selaimesta kuin rss-lukijassa.
Tärkein syötteiden käyttösyy on uutisrintaman seuraaminen. Myös työkäyttö, viihde ja blogit olivat suosittuja.
Mobiililaitteilla syötteitä kertoi lukevan noin viidesosa. Yrityskäytössä syötteet eivät vielä ole yleistyneet. Parhaimmillaankin vain alle viidenneksellä vastaajien yrityksistä on käytössä sisäisiä rss-syötteitä.
Rss-tekniikkaan yrityskäytössä uskoo kolme neljäsosaa niistä, jotka käyttävät syötteitä. Muutosvastarintaa on puolestaan huomattavissa niissä, jotka eivät käytä syötteitä. Näistä kaksi kolmasosaa ei usko syötteiden hyödyttävän yritystoiminnassa.
Vastaajat kokevat sivustojen aihealuekohtaiset syötteet tärkeämmiksi kuin yleissyötteet, joihin keskitetään koko sivuston sisältö. Noin kaksi viidesosaa tilaa koko sivuston laajuisia syötteitä.
Digitodayn ja ITviikon palveluissa vain noin viidennes kertoi sulattavansa mainokset syötteissä "jossain määrin". Sen sijaan Taloussanomien vastaajat suhtautuivat positiivisemmin mainontaan. Jopa yli kolmannes koki vähäisen mainostuksen syötteissä asiallisena.
Henkilökohtaisiin tarpeisiin räätälöitävät uutissyötteet koetaan tarpeellisiksi. Jopa kaksi kolmasosaa halusi personoitavia syötteitä.
- ArkistoEvästeiden poistaminen altistaa kysely- ja mainosrumballe 1.10.2007
- ArkistoKäytätkö rss-syötteitä tietämättäsi 26.9.2007
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Suomen verkkopuolustus: ota tästä kokardi ja vyö
11.02.2009 Jyrki Kasvi ilmaisi pettymyksensä uuteen turvallisuuspoliittiseen selontekoon sen lähetekeskustelussa tänään. Hän pelkää verkkopuolustuksessa olevan käytössä niin sanottu Cajanderin malli.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (5)
Mutta onhan se hienoa huomata, että RSS yleistyy täällä Pohjolassakin, olisi vain kiva tietää syövätkö RSS-feedit uutissivuilta "etusivuliikennettä", kun uutiset napsuvat suoraan RSS-feederiin ja niistä siirrytään suoraan uutisartikkeliin.