Novell on yhä valmiina oikeuteen Linuxista
4.10.2007 10:08 Ohjelmistoyhtiö Novell toivoo Linux-kiistojen olevan ohi. Yhtiö on silti yhä valmiina puolustamaan avoimen koodin ohjelmistojen salkkuaan sekä asiakkaitaan mahdollisilta patenttikanteilta, sanoo Carlos E. Montero-Luque, Novellin avoimen koodin ratkaisuista vastaava johtaja.
- Teemme paljon työtä myös sen suhteen, että mahdolliset avoimen koodin riskikeskittymät saadaan purettua. Meillä on siihen hyvä lakitiimi, Montero-Luque sanoo.
Carlos E. Montero-Luque esiintyi viime tiistaina Tampereella COSSin (The Finnish Centre for Open Source Software) järjestämässä avoimen koodin asioihin pureutuvassa Openmind -tapahtumassa.
Lakipuolella on viime aikoina tapahtunut paljon. Muun muassa pelotellut SCO on nyt hakeutunut konkurssiin yhdysvaltalaisen Chapter 11-järjestelyn alla. Aikaisemmin elokuussa Utahin oikeus oli todennut, että Unixin ja UnixWaren tekijänoikeudet ovat Novellilla. Ainakaan tätä tietä ei pitäisi päästä Linuxiin kiinni.
Carlos E. Montero-Luquen mukaan uusi gpl:n (GNU General Public License) kolmosversio on edelleen selventänyt tilannetta.
- Gpl:n kolmosversioon liittyi epävarmuustekijöitä, mutta niihin on julkaisun myötä saatu hyvä lähestymistapa.
Myös Microsoftin suunnalla on turvallista.
Novell ja Microsoft ovat viime marraskuussa muun muassa sopineet siitä, että Novellin Linux-käyttäjät ovat suojassa Microsoftin mahdollisilta Linuxia koskevilta patenttikanteilta.
Microsoft ilmoittikin keväällä, että Linux loukkaisi 235:a sen patenttia. Yhtiö ei ole kuitenkaan tarkentanut, mitä patentteja väite koskee.
- Tehty Microsoft-sopimus aiheuttaa sen, että lakikysymykset välillämme ovat nyt pois pöydältä.
Carlos E. Montero-Luque kuitenkin sanoo, että patenttiasiasioista puhutaan Microsoftin kanssa vähän.
- Meillä on isoja hankkeita Microsoftin kanssa, jotka koskevat esimerkiksi virtualisointia, dokumenttien yhteensopivuutta ja järjestelmien yhteensopivuutta.
Montero-Luque mainitsee esimerkkinä Moonlight-projektin, jossa Microsoftin Silverlight-esitystekniikalla luodut aineistot saadaan toimimaan myös Linux-ympäristössä. Novell on käytännössä vastannut projektin toteuttamisesta.
Patentointi yhä tärkeää Ohjelmistojen patentointia Montero-Luque pitää tärkeänä asiana. Novellilla on iso patenttisalkku.
- Meidän kokoiselle "keskisuurelle" yritykselle tämä on erittäin tärkeä asia, ei niinkään esimerkiksi IBM:n kokoisille.
Montero-Luque sanoo, että patenttijärjestelmää on selvennettävä, koska käytännöt vaihtelevat suuresti eri maiden välillä.
- Teemme työtä sen eteen, että järjestelmää saadaan jotenkin rationalisoitua, mutta patenttisalkku on edelleen ohjelmistoyritykselle hyödyllinen.
ITviikko 4.10.2007
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
F-Secure: "spartalaiset" koettiin uhaksi Hongkongissa
11.02.2009 Suomalainen F-Secure huomasi vuotuisessa verkkohyvinvointia koskevassa kyselyssään, että tietoturvatermit ovat monella kehnosti hallussa. Monet luulevat "spartalaisten" olevan tietokoneisiin liittyvä uhka.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (2)
Oletan, että "Patentointi yhä tärkeää" yrittää olla alaotsikko. On se kumma, että alaotsikoita ei vieläkään ole saatu kuntoon. Ulkoasu kyllä vaihtuu ja vaikka mitä hienoja suosituksia, yms. saadaan kyllä toteutettua, mutta eipä niistä ole apua, jos sisältö on edelleen yhtä pahasti kuralla.