Valtion hankinta järkeistyy
5.10.2007 08:14 Valtiokonttori on valinnut Baswaren toimittamaan hankintaratkaisun koko valtionhallinnon käyttöön. Osa ratkaisua ovat sähköiset tuotekatalogit, jotka helpottavat hankinnoista päättämistä ja tilausten tekemistä.
Käytännön tavoite on, että valtionhallinnon kymmenet käyttäjäorganisaatiot keskittävät hankinnat valtion yhteishankintayhtiö Hanselin kilpailuttamille toimittajille.
Baswaren ratkaisu integroidaan valtionhallinnossa jo olevaan laskujenkäsittelyjärjestelmään.
- Toteutuessaan uusi hankintaratkaisu mahdollistaa, että teemme tilaukset koneellisesti sekä näemme voimassa olevat puitesopimukset ja pystymme valvomaan sopimusten toteutumista, Valtiokonttorin maksuliikepäällikkö Keijo Kettunen kertoo.
Valtionkonttori ostaa uuden hankintajärjestelmän kokonaispalveluna.
Basware on toimittanut vastaavan järjestelmän palveluna myös Helsingin kaupungille, ja uusi sopimus Oulun seudun kuntien kanssa julkistettiin Valtiokonttori-sopimuksen tavoin perjantaina.
Palvelu kattaa sovellukset ja niiden käyttöönoton sekä järjestelmän hallinnan ja sähköisten tuoteluetteloiden ylläpidon. Lisäksi palvelu kattaa järjestelmän tekniseen alustaan liittyvät palvelut.
- Kaikkiaan hankintajärjestelmäämme käyttää julkishallinnossa vastaisuudessa noin 50 000 käyttäjää, Jukka Virkkunen Baswaresta arvioi. Virkkunen vastaa yhtiön Suomen-yksikön liiketoiminnasta.
Valtionhallinnon 40 000:n ja Helsingin kaupungin 5 000 käyttäjän lisäksi hän laskee mukaan Lahden seudun parituhatta käyttäjää ja Oulun seudulle tulevat noin 3 000 käyttäjää.
Valtiokonttorin ja Baswaren välisen palvelusopimuksen arvo kahden ensimmäisen vuoden osalta on yli 4,9 miljoonaa euroa.
Tehostaa ja säästää Virkkunen korostaa, että palvelutyyppisessä hankinnassa investoinnin takaisinmaksuaika ei ole kovin merkittävä valintakriteeri.
- Oleellista on, että järjestelmä tuo säästöjä kahta kautta: asiakas säästää hankintakuluissa voidessaan hyödyntää puitejärjestelyjä, ja selkeä hankintaprosessi säästää työaikaa.
Virkkunen arvioi, että toimituksen pilottihanke käynnistyy syksyn aikana eli heti kun sopimus Baswaren ja Valtiokonttorin välillä on valitusajan jälkeen allekirjoitettu.
Hankkeen kilpailutus toteutettiin neuvottelumenettelynä, jossa oli mukana noin kymmenen toimittajaa.
- Emme lähde siitä, että päätös olisi lopullinen vaan odotamme kolmen viikon valitusajan päättymistä, Valtiokonttorin Keijo Kettunen kertoo.
Kettusen mukaan neuvotteluosapuolille tuli tosin selväksi, mitä Valtiokonttori hakee ja mitä potentiaalinen toimittaja tarjoaa, joten toimittajavalinnan kaatuminen valitukseen ei ole kovin todennäköistä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Enum jäi lähtökuoppiin
24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.
Kolme vuotta sitten
Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan
26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












