Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Viidessä toimipisteessä

Kela kokeilee asiakaspäätteitä toimistoissaan

Kuva: Taloussanomat

8.10.2007 08:50 Kelan verkkopalveluja voi nyt kokeilla opastetusti asiakastietokoneilla Helsingin Itäkeskuksen, Vantaan Tikkurilan, Hyvinkään, Lahden ja Kouvolan toimistoissa.

Kela haluaa tarjota laajenevia verkkopalvelujaan myös niille asiakkaille, joilla ei ole käytössään omaa tietokonetta ja internet-yhteyttä. Asiakaspäätteiden sijoittamista toimistoihin kokeillaan vuoden loppuun saakka, ja asiakastietokoneita hankitaan tulevaisuudessa myös muihin Kelan toimistoihin, jos kokeilu onnistuu.

Asiakaskoneilla voi asioida omatoimisesti tai henkilökunnan opastuksella, tiedote kertoo. Henkilökunta neuvoo kuitenkin verkkopalveluiden käyttöä myös niissä toimistoissa, joissa ei vielä ole asiakastietokoneita.

Kelan internet-sivuilla on kaikille avoimia palveluja sekä tunnistautumista vaativia asiointipalveluja. Esimerkiksi Kelasta työttömyysturvaa saava voi ilmoittaa työttömyysaikansa verkossa.

Vielä tämän vuoden aikana palvelut täydentyvät muiden muassa vanhempainetuuksien ja sairauspäivärahojen sähköisillä hakemuksilla.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan

26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.

.