Linux-taloja syytetään patenttiloukkauksista
12.10.2007 11:18 GNU/Linux -käyttöjärjestelmiin liittyviä oikeuskuvioita seuraavan Groklawin mukaan teksasilainen Ip Innovation LLC on ryhtynyt syyttämään Red Hatia ja Novellia patenttirikkomuksista.
Ip Innovationin syytöksen mukaan Novell ja Red Hat rikkovat sen omistamaa "User interface with multiple workspaces for sharing display systems objects"-patenttia, jonka on alunperin hankkinut Xerox vuonna 1991. Syyte mainitsee myös kahteen muuhun patenttiin liittyviä rikkomuksia.
Patentti kuvailee pitkälti graafisten käyttöliittymien virtuaalityöpöytien toteutusta, joka on laajalti tuettuna Linuxin ja Unix-tyyppisten käyttöjärjestelmien ikkunamanagereissa.
Aiemmin tänä vuonna patenttiyhtiö syytti myös Applea samaisen patentin rikkomisesta.
Groklawin lukijat ovat onnistuneet löytämään myös mahdollisen pirun oikeusjutun taka-alalta. Ip Innovationin omistaa Acacia Research Corporation, jonka varajohtajana toimii Microsoftin entinen mobiili- ja sulalaitteiden strategisten kumppanuuksien johtaja Jonathan Taub.
Myös kuusitoista vuotta Microsoftilla muun muassa intellectual property -lisensoinnista vastannut Brad Brunell nimitettiin lokakuun alussa Acacian vanhemmaksi varajohtajaksi.
Lokakuun alussa myös Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer hyökkäsi Microsoftin Isossa-Britanniassa järjestämässä tapahtumassa Linuxia ja avointa lähdekoodia vastaan syyttäen näitä Microsoftin patenttien rikkomisesta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sivosella yli neljännes SysOpen Digiasta
09.02.2007 SysOpen Digian pääomistaja, Pekka Sivonen on nostanut omistuksensa yhtiön osakepääomasta ja äänimäärästä 25,03 prosenttiin.
Kolme vuotta sitten
Effi: Nettipokerin esto vie loputtomaan sensuurin kierteeseen
09.02.2009 Sananvapautta ja yksityisyyttä puolustavan Electronic Frontier Finlandin, Effin mukaan nettipokerin torppaamiseksi on esitetty estolistoja kielletyille verkkokasinoille, mikä järjestön mukaan voi johtaa loputtomaan sensuurin kierteeseen.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 16:34
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- 8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua 14:27
- Sampo Pankin tulos heikkeni hieman 12:28
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (27)
Vai vielä Innovation.
Jos patenttirikkeet halutaan oikeasti kuriin Ip Innovationin tulisi pistää haaste x.org foundationille - eikä yksittäisiin toimijoihin.
Miksi jäljet johtavat aina samalle sylttytehtaalle? Minusta tämä kertoo aikasten paljon siitä, kuinka Microsoft pelkää asemansa menettämisestä kun tuotteet eivät olekaan ylivertaisia avoimen koodin tuotteisiin nähden.