Vistaan turhautunut äiti läksytti Ballmeria

Steve Ballmer puhui Vistan lisäksi muun muassa kilpailusta Googlen kanssa.
12.10.2007 10:53 Microsoftin komentaja Steve Ballmer otti vastaan täyslaidallisen Windows Vistaan turhautuneelta äidiltä, joka sattui myös olemaan tutkimusyhtiö Gartnerin analyytikko.
Analyytikko Yvonne Genovese kertoi Orlandon Gartner Symposium/ITxpossa asentaneensa Windows Vistan tyttärelleen hänen pyynnöstään pian käyttöjärjestelmän markkinoille tulon jälkeen.
Lavalla ollut Steve Ballmer tokaisi pitävänsä tyttärestä jo heti kättelyssä, mihin Genovese vastasi "et tule pitämään hänen äidistään noin kahden minuutin päästä".
Analyytikko sanoi palanneensa Windows XP:n käyttäjäksi kokeiltuaan Vistaa kaksi päivää. XP:ssä kun kaikki vain yksinkertaisesti toimii. Genovese katsoo, että hänen kokemuksensa Vistasta heijastelee monien muiden tuntemuksia, joiden mukaan Vista on hankala käyttöönotettava.
Ballmer puolustautui muun muassa toteamalla, että Vistan tietoturva on kärsinyt vähemmän kolauksia ensimmäisen puolen vuoden aikana verrattuna aiempiin käyttöjärjestelmäjulkaisuihin. Hän myös huomioi, että joillekin asiakkaille tärkeintä on varmistaa, että kaikki heidän tarvitsemansa seikat, kuten laiteajurit, ovat kunnossa ennen Vistaan siirtymistä.
Ballmer myönsi, että laiteajureita ei saatu valmiiksi toivottua määrää ennen Vistan julkaisua.
Windows Vista tuli surullisen kuuluisaksi ennen julkaisuaan alati pettävän aikataulun vuoksi. Ballmer sanoi, että Microsoft on jatkossa ehkä enimmäkseen hiljaa kuluttajatuotteistaan ennen niiden julkaisua. Hänen mukaansa yllätys on itse asiassa arvokas asia markkinoilla.
Steve Ballmer ennusti lisäksi, että moni Microsoftin tuote ei koskaan muutu täysin selainpohjaiseksi.
Steve Ballmer myönsi niin ikään auliisti symposiumissa, että hänen yhtiönsä on selvästi Googlea jäljessä niin haussa kuin mainonnassakin. Töitä tehdään kovasti tilanteen muuttamiseksi.
Gartner katsoo, että Microsoftin ja Googlen taisto ei tuota yhtä selvää voittajaa tai häviäjää. Molemmilla yhtiöillä on runsaasti rahaa ja fiksuja ihmisiä tärkeillä päättäjän paikoilla. Molemmat yritykset todennäköisesti vaikuttavat suuresti toistensa avaintuotealueisiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia
11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













