Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Syynä maksullinen päivitys XP:hen

Hollantilainen kuluttajajärjestö kehottaa välttämään Vistaa

Hollantilaiset tekivät tuhansia valituksia Vistasta.

15.10.2007 07:56 Hollantilainen kuluttajien asioita ajava Consumentenbond kehotti kuluttajia välttämään Microsoftin Vista-käyttöjärjestelmää. Syynä oli Microsoftin haluttomuus tarjota päivitystä takaisin XP:hen.

Consumentenbond kehotti perjantaina hollantilaisia välttämään Vistaa, sillä Microsoft ei anna mahdollisuutta palata takaisin aikaisempaan XP-käyttöjärjestelmään. Consumentenbond sai pyyntöönsä kielteisen vastauksen Microsoftilta.

Consumentenbond sai elokuun puolenvälin ja syyskuun lopun välisellä kuuden viikon ajanjaksolla aikana 5 200 valitusta Vistasta.

Microsoft sallii päivityksen XP:hen ainoastaan laitteista, johon on tehdasasennuksena ladattu Vistan Ultimate- tai Business-versiot. Home Basic- ja Home Premium -versioita käyttävät joutuvat maksamaan XP-mahdollisuudesta.

Microsoft tosin lievitti ehtojaan kesällä siten, että tietokonevalmistajat saavat jakaa XP-levyjä uusien koneiden mukana.

Consumentenbond suosittelee Vistaa ensiasennettuna ainoastaan teknisesti taitaville pc:n käyttäjille. Järjestö on myös ehdottanut tietokonekauppiaille, että ne vaihtaisivat tyytymättömien asiakkaidensa käyttöjärjestelmän, Computerworld kertoi.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (11)

Huono 0
Hollantilainen kuluttajien asioita ajava Consumentenbond kehotti kuluttajia välttämään Microsoftin Vista-käyttöjärjestelmää. Syynä oli Microsoftin haluttomuus tarjota päivitystä takaisin XP:hen.
Digitoday
Huono 0
syyksi pitäisi riittää monopolien vastustaminen.
mutta
Huono 0
Nämä hollantilaisethan on ihan fiksua porukkaa, vielä kun kehottaisivat välttämään sitä xp:kin ;)
vistasucks
Huono 0
Uutisen viimeisessä kappaleessa on oikea viesti.

Kuluttajajärjestöt ovat varmasti saaneet soittoja sen takia kun asiakkaiden aikaisemmin ostamat ohjelmat eivät toimi vistassa kunnolla. Ei Matti Meikäläinen välttämättä osaa vistan yhteensopivuuksilla kikkailla ja ohjelmien käyttäminen jää siihen.

Kyllä se vista toimii - jos sillä ei ala ajelemaan mitään vahnempia ohjelmia, joita monilla kuluttajilla varmasti on. Voin kuvitella tilanteen kun juniorille ostettu peikkopeli ei lähdekkään toimimaan ja siitä alkaa sitten lapsen itku. Vanhemmat joutuvat sanomaan lapselle joko "ei toimi uudessa tietokoneessa", tilaamaan yhden pelin takia asiantuntijan paikalle, tai opettelemaan vistan saloja käyttöä syvemmältä.

Veikkaanpa, että vaihtoehto on "ei toimi", homma jää sikseen ja lapsi pahoittaa mielensä. Kun tilanteita tulee vastaan yhä enemmän ja enemmän niin en ihmettele yhtään jos jossain vaiheessa tulee raja vastaan.
diipadai.
Huono 0
Seuraava kohta pisti heti silmään:
Microsoft sallii päivityksen XP:hen ainoastaan laitteista, johon on tehdasasennuksena ladattu Vistan Ultimate- tai Business-versiot.
Mutta kaipa sitäkin voi tässä tilanteessa päivitykseksi kutsua :-)
Jupp3
Huono 0
Ihmettelen kyllä ko. Viraston lausuntoa.

XP:n aikoihin OEM versioissa ei ollut missään Downgreidaus oikeutta.
Nyt Microsoft on tuota löysännyt Vistan kohdalla jo Vistan ilmestymisestä, jossa kaikki muut paitsi Standard- sekä Basic OEM versioita ei voi downgreidata.

Jos hankkii Vistasta päivitysversion, niin Vistasta on mahdollisuus palata aikaisempaan versioon.
Eli päivitysversioissa on mahdollisuus palata siihen versioon, jonka päälle Vista on hankittu.

Retailpaketeissa taasen kaikissa on Downgreidausoikeus.

Jos muut ohjelmistot tuo yhteensopivuusongelmia vistassa, niin eiköhän enemmänkin kannata suositella Vistan UW softan ajamista, joka kertoo mahdollisista ongelmista ennen ostopäätöksen tekemistä.
Aika oudoksuttavaa on, että kuluttajajärjestö (kuluttajien ja itsensä) osaamattomuuden vuoksi päättää antaa lausunnon, jotta ihmiset välttäisivät koko Vistaa.
Outoa
Huono 0
Microsoft lisää monopoliasemallaan ihan mielettömästi kasvihuonepäästöjä, koska PC:iden raudan pitää olla niin järeää ja samalla siis virtasyöppöä. Kohta on powereissa varmaan tehoa 1 kW pelkässä surffauskäytössä.

Ei näin.
Eco
Huono 0
XPn aikoihin esim. (PRO OEM) lisenssin ostaminen nimenomaan oikeutti asentamaan esim. w2k:n, NT:n, 98:n, tai liki minkä tahansa vanhemman flavorin windowsista.

Retaileista en tiedä, mutta OEM: stä Pro oli muistaakseni ainoa, joka downgrade- oikeuden sisälsi.
Jorkos
Huono 0
Tämä viesti on piilotettu sen saatanamattomien äänien takia.
-2800
Huono 0
Saako XP Pro:ta täällä Suomessa enää mistään?

Jos nimittäin tulisi tarve vaihtaa konetta, haluaisin mieluummin englanninkielisen XP Pro:n kuin minkään Vista-version. Nykyinen XP:ni on valitettavasti suomenkielinen, hölmöyksissäni kun menin joskus sellaisen ostamaan.
Utelias
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

ISS Palvelut pystytti ideankeruumyllyn nettiin

26.05.2009 ISS Palveluissa on lähdetty panostamaan henkilökunnan ideoihin ja niiden jatkojalostamiseen. Ensimmäisenä tavoitteena on hankkia nettiohjelmiston avulla vinkkejä lisäpalvelujen myyntiin.

.