Itilin uusi versio tervettä järkeä

- Organisaatioiden pitää suunnitella palvelu eikä vain ostaa sovellus ja rakentaa loput sen ympärille, muistuttaa Ivor Macfarlane, yksi ITIL-kirjaston uusimman 3-version pääarkkitehdeista.
22.10.2007 10:14 (päivitetty 10:36) Maailmalla jo de facto -standardiksi kohonnut itil-kirjasto on kokoelma ict-palvelujohtamisen hyviksi havaittuja käytäntöjä. Viime viikolla Helsingissä järjestetty konferenssi kokosi yhteen toukokuussa 2007 julkaistun kirjasarjan kolmosversion keskeiset arkkitehdit ja kirjoittajat.
- Itil-kirjasto on kauttaaltaan päivitetty tämän päivän olosuhteita ja vaatimuksia vastaavaksi, kertoo itil-kehityksessä sen alkuajoista lähtien mukana ollut Ivor Macfarlane.
Esimerkiksi ennen ulkoistaminen oli poikkeus, kun nykyisin useimmat yritykset ostavat osan palveluistaan ulkoa.
Macfarlane on toinen Service transition -kirjan kirjoittajista, mutta tärkeimmät uuden kolmosversion viestit löytyvät hänen mielestään Service design-osasta. Macfarlane painottaa liiketoiminnan tavoitteista ja asiakkaiden tarpeista lähtevää palveluiden suunnittelua.
- Liian usein ensin hankitaan sovellus, ja sen ympärille rakennetaan kaikki muu, Macfarlane analysoi.
Itil-ohjeistoa ei ole laadittu kammiossa miettimällä, vaan taustalla on tuhansien henkilötyövuosien käytännön kokemus.
- Itil on eräänlaista it-johtamisen open sourcea. Pienenkin yrityksen johto pääsee ponnistamaan kuin jättiläisen harteilta, Macfarlane hehkuttaa.
Itil ei silti ole orjallisesti noudatettava säännöstö tai laki, vaan ohjeisto jota pitäisi osata soveltaa organisaatioon parhaiten sopivalla tavalla.
- Jos vaikkapa elinkaariajattelu ei tunnu luontevalta, sen voi jättää huomiotta ja poimia kirjoista omaan organisaatioon soveltuvat prosessimääritykset ja ohjeet, Macfarlane opastaa.
Versio kakkosen seitsemän kirjan sarjasta monet lukivat vain kaksi osaa. Nyt koko palvelujen elinkaarta kuvaava viiden kirjan sarja on Macfarlanen mukaan todella tarkoitettu luettavaksi. Myöhemmin on luvassa soveltamisoppaita eri liiketoiminta-alueille, kuten julkishallintoon ja rahoitussektorille sekä erilaisiin kulttuureihin, esimerkiksi Aasiaan ja Itä-Eurooppaan.
(ITviikko 18.10.2007)
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
3g-verkko saapui Moskovaan
26.05.2009 Venäjän suurin matkapuhelinoperaattori MTS on ottanut Moskovassa käyttöönsä 3g-verkon ensimmäisen osan.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (4)
Esimerkkinä vaikkapa ITILin prosessit: Availability Management tai Continuity Management.
Täysin samaa kaipaisin -- ainakin jos väitetään ITIListä olevan jotain "hyötyä" muualla kuin myynnin kalvoilla.
Tällainen uutisessakin lainattu ympäripyöreä "valitse sieltä mitä kiinnostaa" johtaa vain aivan samaan kuin XP:nkin kanssa (extreme programming). Jengi jatkaa entistä pellossa elämistä, mutta väittääkin sitä "XP:ksi" -- tai tässä tapauksessa "ITILiksi". Mikään ei muutu, kaikki on edelleen rikki ja asiakkaalle toimitetaan roskaa, jonka asiakas sitten vielä yleensä kakoen ja myöhästyneenä nielee.
Yleensä kun ne best practicet (joita ITIL yrittää niputtaa) eivät elä tyhjiössä, vaan kaipaavat kaverikseen muita "hyviä tapoja".
"Itil ei silti ole orjallisesti noudatettava säännöstö tai laki, vaan ohjeisto jota pitäisi osata soveltaa organisaatioon parhaiten sopivalla tavalla."
eli jos joku tuntuu vähän hankalalta niin "sovelletaan", eikä tässä kohden ennään noudateta ohjeita...vaan jatketaan vanhoja totuttuja tapoja.
Vaatii tuskan hikeä ja muutoshalua että nämä otetaan OIKEASTI käyttöön.