Windowsin-yhteensopivuustietojen hinta laski kymppitonniin
22.10.2007 15:38 Microsoft on sopinut Euroopan komission kanssa tekniikoidensa rojaltimaksujen tiputtamisesta. Jatkossa Microsoftin täytyy tarjota "täydelliset ja tarkat" tiedot myös avoimen lähdekoodin yhtiöille.
Euroopan unionin kilpailukomissaari Neelie Kroes on saanut tänä aamuna sovittua ohjelmistojätti Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmerin kanssa yhtiön rojaltimaksujen alentamisesta, kertoo Washington Post.
Euroopan komission mukaan Microsoft on suostunut kolmeen muutokseen. Jatkossa yhtiö kertavelottaa kymmenen tuhatta euroa yhtiöiltä, jotka haluavat "täydelliset ja tarkat" tekniset tiedot Windowsin kanssa yhteensopivien ohjelmistojen tekemiseen.
Nämä tiedot ovat myös Linuxia ja muita avoimen lähdekoodin ohjelmistoja kehittävien yhtiöiden käytettävissä. Microsoft myös leikkaa maailmanlaajuisten lisenssien ja ja patenttien hinnat vain seitsemään prosenttiin siitä, mitä yhtiö on aiemmin vaatinut.
Euroopan unionin kilpailuviranomaiset päättävät lähiaikoina siitä, rikkooko ohjelmistoyhtiö Euroopan kilpailulainsäädäntöä ylihinnoittelemalla yhteensopivuustiedot.
Viimeksi Microsoft hävisi valituksensa Eu-oikeudessa syyskuun 17. päivä. Valitus koski unionin langettamia 497 miljoonan euron sakkoja monopoliaseman väärinkäytöstä. Yhtiö voi valittaa päätöksestä vielä unionin korkeimpaan oikeusistuimeen.
Kroesin lupaileekin, että Microsoftin yhteensopivuustietojen uudelleenhinnoittelu hyödyttää jo lähiaikoina kuluttajia. – Tässä tapauksessa kuluttajat voittavat, ei komissio, Kroes totesi Washington Postin haastattelussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
3g-verkko saapui Moskovaan
26.05.2009 Venäjän suurin matkapuhelinoperaattori MTS on ottanut Moskovassa käyttöönsä 3g-verkon ensimmäisen osan.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (23)
Microsoft haluaa veloittaa edes eurocentin tai kaksi kopeekkaa, koska silloin asiasta tulee taloudellinen transaktio. Ja se taas sulkee paljon väkeä pois ja aiheuttaa mielenkiintoisia lakiteknisiä riippuvuuksia, vaikka hinta olisikin erittäin matala tai suorastaan nimellinen.
Kumpihan vitsin henkilöistä EU tässä taas päätyy olemaan? Huoraa pokaava hinnastaneuvottelija vai periaatteensa sopivasta summasta myyvä "en ole huora, mutta miljoonasta irtoaa kumminkin"-bimbo?
Jonkilainen hinta on julkistettu, salliiko pienelle painettu hyödyntämisen käytännössä? Osasiko EU ottaa kaikki huomioon.
Kymppitonni? Haistakoot..
ja avoimelle taitaa olla mahdoton - tosin muuten(kin) kuin rahan vuoksi
Eiköhän ne saa siitä vähän liiankin hyvää korvausta ja tarkoituksena on pitää se summa mahdollisimman korkealla.
Totta tuo. MS:stä on tullut vaan sellainen mörkö mediassa, ettei se voi tehdä mitn oikein. (en nyt väitäkään että tässä oikein tekisi, mutta nykyään on jo sama, teki se niin tai näin)
Vrt vaikka Applen touhuihin Itunesin ja laitteittensa kanssa. Ei sen kummempaa touhua, silti Omppu on monien mielestä NIIN cool.