Asuksen pikkukannettava painii halpissarjassa
23.10.2007 15:04 Asus julkistaa ensi vuoden alkupuolella kannettavan halpistietokoneen, Eee PC:n. Taiwanissa jo myyntiin ehtinyt laite kuuluu osapuilleen samaan kastiin kuin esimerkiksi OLPC-hankkeen "sadan dollarin" kannettava.
Suomeen konetta voinee odotella ensi vuoden alkupuolella. Tarkka hinta varmistetaan tuolloin. Taiwanissa Asus on suosittanut laitteelle noin 240 euron hintaa.
Eee PC painaa alle kilon, ja käyttöjärjestelmänä on Xandros Linux, jonka päälle on rakennettu johdonmukaiseksi luonnehdittu käyttöliittymä. Pyörivä kiintolevy on korvattu kiinteällä flash-muistilla, jossa ei ole liikkuvia osia. Saataville on tulossa myös Windows XP:llä varustettu versio.
Koneessa on yli neljäkymmentä valmiiksi asennettua sovellusta, muun muassa Open Office -toimisto-ohjelmisto, joka osaa avata ja tallentaa myös Microsoft Office -muotoisia tiedostoja.
Nettikäyttöön on selaimen lisäksi asennettu valmiiksi muun muassa pikaviesti- ja internet-puheluohjelmat, Asus kertoo. Eee PC:ssä on myös monenlaisia opiskeluohjelmia ja hakuteoksia aikuisille ja lapsille sekä pelejä ajanvietteeksi.
Eee PC:stä on saatavilla neljä eri kokoisella keskusmuistilla ja flash-kiintolevyllä varustettua mallia. Kahdessa mallissa on myös sisäänrakennettu kamera.
Laitteen nimi Eee on kehuja pullollaan. Nimi koostuu laitteelle suunnitteluvaiheessa asetetuista tavoitteista: "Easy to learn, work and play" (helppo oppia, työskennellä ja pelata), "Excellent internet experience" (erinomainen nettikokemus) sekä "Excellent on-the-go" (erinomainen matkalla).
Tekniset tiedot Asuksen mukaan:
Eee PC 8G / Eee PC 4G / Eee PC 4G Surf / Eee PC 2G Surf
- Näyttö: 7 tuumaa
- Prosessori ja piirisarja: Intel
- Käyttöjärjestelmä: Linux (myöhemmin saataville myös Windows XP -versio)
- Internet-yhteys: ethernet ja wlan (802.11b/g)
- Keskusmuisti (ddr2): 1 Gt (Eee PC 8G), 512 Mt (Eee PC 4G ja Eee PC 4G Surf) tai 256 Mt (Eee PC 2G Surf)
- Flash-kiintolevy: 8 Gt (Eee PC 8G), 4 Gt (Eee PC 4G ja Eee PC 4G Surf) tai 2 Gt (Eee PC 2G Surf)
- Multimedia: hd-audio, stereokaiuttimet, mikrofoni, kamera (vain Eee PC 8G ja Eee PC 4G)
- Mitat: 225 x 160 x 20-32 mm
- Paino: 0, 92 kg
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
3g-verkko saapui Moskovaan
26.05.2009 Venäjän suurin matkapuhelinoperaattori MTS on ottanut Moskovassa käyttöönsä 3g-verkon ensimmäisen osan.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (1)