Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Laaja-alainen

Kuntien yhteinen hankintayhtiö tietokoneiden ostoon

25.10.2007 14:56 Suomen Kuntaliitto on päättänyt perustaa osakeyhtiön, joka voi kilpailuttaa suuret tietokonehankinnat kuntien puolesta. Hankintayhtiöllä haetaan säästöjä.

Yhteishankintayhtiö keskittyisi tietokoneiden lisäksi esimerkiksi öljyn ja sähkön hankinnan kilpailuttamiseen kuntien puolesta. Kuntien ja muiden kunnallisten toimijoiden osallistuminen hankintayhteistyöhön on vapaaehtoista.

Valtakunnallisen kilpailuttamisen jälkeen kunnan tai kuntayhtymän ei tarvitse enää erikseen kilpailuttaa omaa hankintaansa. Myös mahdolliset valitukset voidaan käydä läpi yhteisen kilpailuttamisen yhteydessä.

Hanketta on valmisteltu kyselyllä, jossa kaksi kolmannesta kunnista ilmaisi valmiutensa käyttää tavara- ja palveluyhteishankintaa.

Yhteishankinnan uhkana on pidetty paikallisten yritysten jäämistä sivuun hankinnoissa. Siksi tuleva hankintayhtiö suuntautuu kansallisilla ja kansainvälisillä markkinoilla tarjottaviin tuotteisiin ja palveluihin.

Yhtiö aloittaa toimintansa ensi vuonna kesälomien jälkeen.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

3g-verkko saapui Moskovaan

26.05.2009 Venäjän suurin matkapuhelinoperaattori MTS on ottanut Moskovassa käyttöönsä 3g-verkon ensimmäisen osan.

.