HP antaa hanaa Suomi-ratkaisulla

Kuva: -
2.11.2007 10:40 Tietotekniikkatalo HP on aloittanut Suomessa kuukausimaksuihin perustuvan ulkoistuspalvelun, joka ulottuu palvelimista ohjelmistoihin.
Yhtiön hana aukeaa jo kolmen kuukauden sopimuksella, jolloin asiakasyritys voi testata HP:n ratkaisun toimivuutta omien tietojärjestelmiensä kannalta, kertoo johtaja Harri Vähäkangas HP-palveluista.
Vähäkangas selvittää, että palvelu on kokonaan suomalaisten HP-ammattilaisten aikaansaannosta, ja se lähti liikkeelle asiakaspalautteesta.
- Puolentoista vuoden verran sitä rakennettiin kokoon, ja tarkoituksena on lähentää tietotekniikan hallintaa ja liiketoimintaa toisiinsa. Tämä ei ole vuokrauspalvelua, jossa sitoudutaan kolmen vuoden sopimukseen, eikä se ole perinteistä ulkoistusta.
Suomalainen hanaratkaisu on toiminut tämän vuoden ajan, ja Vähäkangas selvittää, että kuukausimaksut hajoavat laajalle alueelle. Ne ovat olleet sadoista euroista kymmeniin tuhansiin euroihin.
- Mielestämme kyseessä on täysin uusi palvelu markkinoilla. Sen asiakkaat ymmärtävät jo ennestään kuukausimaksujen päälle. Yrityksen taseessa se merkitsee, että kiinteät it-kulut siirtyvät muuttuvien kulujen luokkaan eivätkä rasita tulosta niin paljon.
Vähäkangas korostaa, että säästöä asiakkaalle löytyy myös siitä, että konesalia ei enää tarvita palvelimia varten.
HP:n hanapalvelu toimii kolmikuukautisen testijakson jälkeen 12 kuukauden sopimuksina. Halvimmillaan siihen pääsee kiinni 300 eurolla kuukaudessa. Siihen hintaan saa osan Blade-palvelinta ja 20 gigatavua kiintolevytilaa.
Laajempi vaihtoehto sisältää infrastruktuuripalvelut, palvelualustan ja sovelluspalvelut.
Infran puolelta löytyy tarvittaessa 192 prosessoriydintä, 768 gigatavua ram-käyttömuistia, 50 teratavua tallennustilaa, varmistuspalvelut, elinkaaripalvelut ja vikasietoiset verkkoyhteydet. Ne kaikki sijaitsevat HP:n konesalissa.
Palveluissa ovat mukana ohjelmistorajapinnat, ja alusta, joka yhdistää puhe- ja dataverkon toimintoja. Mukana ovat myös tuet Visual Studio –sovelluskehittimille, ja ympäristössä hyödynnetään .NET-arkkitehtuuria.
HP toimii hanakonseptissaan sovellusyhteistyössä Microsoftin kanssa ja Linux-ympäristöstä mukana on Red Hat. Yhtiö on sopinut myös tietokantojen sovittamisesta palveluun muun maussa Oraclen kanssa. Tietoturvassa mukana ovat olleet Symantec ja Check Point. Mobiililaitteiden hyödyntämisessä on keskusteltu Elisan ja TeliaSoneran kanssa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia
26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












