Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ilmakuvia pääkaupunkiseudulta, Tampereelta ja Turusta

Eniro esittää Suomea viistosti

Kuva: Taloussanomat

5.11.2007 13:11 Eniro.fi-hakupalvelun karttapalvelussa on otettu käyttöön viistoilmakuvat, jotka mahdollistavat muun muassa paikkojen, rakennusten ja teiden katselun ilmasta käsin. Microsoft tarjoaa jo vastaavaa ominaisuutta omassa karttapalvelussaan.

Eniron uudet ilmakuvat tarjoavat viiston näkymän helikopterietäisyydeltä esimerkiksi Linnanmäestä tai Suurkirkosta. Palvelu mahdollistaa myös kuvien zoomailun lähietäisyydelle pääilmansuunnista, tiedote kertoo.

Viistoilmakuvat ovat laadultaan parempia kuin esimerkiksi satelliittikuvat, koska ilmakuvat on otettu noin kilometrin korkeudesta. Tämän vuoksi kuvissa erottuvat sellaiset yksityiskohdat kuin rakennuksiin nojailevat polkupyörät tai pikkuteille maalatut nopeusrajoitukset. Yksittäisiä ihmisiä ei sentään voi tunnistaa.

Microsoft lisäsi vastaavan viistonäkymän paikallishakuunsa Windows Live Localiin pari vuotta sitten ja nykyisellään palvelu kattaa myös suomalaisia kaupunkeja. Toiminnallisuus on samantapainen kuin Enirolla, mutta Eniron Erkko Simsiö katsoo pohjoismaisen palvelun voittavan kartalle haettavilla oheistiedoilla kuten yritys- ja palvelutiedoilla.

Eniron ilmakuvat kattavat tällä hetkellä pääkaupunkiseudun, Turun sekä Tampereen seudun. Ilmakuvat on kuvannut Blom Kartta Oy kesän 2006 aikana.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia

26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.

.