Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
16 000 työntekijän sähköinen työpöytä

Puolustusvoimat tukeutuu Torniin viestinnässä

Kuva: VTT

8.11.2007 14:57 Puolustusvoimat ottaa vielä tänä vuonna käyttöön Torniksi nimetyn portaalin, joka toimii organisaation sisäisen ja myöhemmin myös ulkoisen viestinnän ympäristönä. Kyseessä on yksi palanen Puolustusvoimien pyrkimyksessä järkeistää hajanainen it-ympäristönsä.

IBM:n mukaan Torni näyttäytyy käyttäjälle sähköisenä työpöytänä, joka on osittain muokattavissa. Oleelliset valtakunnalliset ja joukko-osastokohtaiset tiedot näkyvät portaalissa automaattisesti, mutta niiden lisäksi käyttäjät voivat koota työpöydälleen itse valitsemiaan tietoja, linkkejä ja sovelluksia. Torni-portaalilla on yhteensä noin 16 000 käyttäjää.

Web-pohjainen Torni toimii IBM:n WebSphere-sovelluspalvelinympäristössä ja viestinnän ohella alustana, johon integroidaan esimerkiksi kalenterisovellus, Puolustusvoimien asianhallintajärjestelmä (PvAh) ja keskustelupalstat. Portaalin toteutuksesta Puolustusvoimille vastasi Descom Oy.

Torni-portaali on osa Puolustusvoimien laajaa tietohallinnon yhtenäistämishanketta, joka aloitettiin vuonna 2003. Hankkeessa tavoitellaan Puolustusvoimille toimintavarmaa tietojärjestelmäarkkitehtuuria, joka perustuu palvelukeskeiseen arkkitehtuuriin.

Puolustusvoimilla on aikaisemmin ollut käytössään yli kolmesataa tietojärjestelmää ja niissä noin 6500 eri sovellusta. Eri järjestelmät eivät ole aina olleet yhteydessä keskenään, ja tieto on hajautunut useisiin paikkoihin.

- Vuosien saatossa tietoa on siirrelty korpuilla, lerpuilla, muistitikuilla ja niin edelleen. Pahimmassa tapauksessa sähköiseen muotoon tallennettu tieto on jouduttu kirjoittamaan uudelleen, jos se on täytynyt siirtää uuteen tietojärjestelmään tai käyttötarkoitukseen. Totesimme, että tarvitaan tietojärjestelmien ja sovellusten kokonaissuunnittelua eli tietojärjestelmäarkkitehtuuria, Puolustusvoimien sähköisen asioinnin hankepäällikkö majuri Harri Koski kertoo tiedotteessa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia

26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.

.