Akatemian Mattila: It:n pysyttävä Suomen vahvuusalana

Kuva: Sixten Johansson/Lehtikuva
9.11.2007 11:01 Informaatiotekniikka on kiistatta Suomen vahvuusala. Suomen Akatemian pääjohtaja Markku Mattilan mukaan Suomessa on pidettävä huolta siitä, että ala on sitä tulevaisuudessakin.
Informaatiotekniikan aseman tulee Mattilan mukaan olla vahva sekä liiketaloudellisesti että tutkimuksessa.
- Huipulle pääseminen on haasteellista, mutta vielä haasteellisempaa on pysyä siellä", Mattila totesi torstaina Oulun yliopistossa Infotech-Oulun 10-vuotisjuhlassa.
Infotech-Oulu on toiminut vuodesta 1996 alkaen informaatiotekniikan tutkimuksen kokoavana organisaationa Oulun yliopistossa.
Mattilan mukaan informaatiotekniikan tutkimuksella on Suomessa edessään monia kehittämishaasteita. Tämä ilmenee myös Suomen Akatemiassa meneillään olevasta tieteenala-arvioinnista, jonka tulokset julkistetaan 22. marraskuuta.
Viime vuonna ilmestyneessä Akatemian ja Tekesin yhdessä toteuttamassa FinnSight 2015 -ennakoinnissa katsotaan, että tieto- ja viestintäteknologia on muovaamassa toimintatapoja taloudessa ja kaikilla yhteiskunnan sektoreilla aivan uuteen muotoon.
Suomen elinkeinoelämän korkeatasoiseen
teknologiaan ja erikoisosaamiseen perustuvat toimialat ja palvelut ovat lisänneet suhteellisesti eniten työpaikkojen määrää. Elektroniikka- ja
sähköteollisuuden viennin määrä oli viime vuonna noin 15 miljardia euroa eli 21 prosenttia Suomen koko 75 miljardin euron tavaraviennistä.
Mattilan mukaan alan tutkimus- ja kehittämispanos on huomattavan suuri. Yrityssektorin t&k-menoista elektroniikkateollisuuden osuus on nykyään
56,5 prosenttia.
- On tärkeää, että myös tulevaisuudessa informaatiotekniikan tutkimuspanos on merkittävä. Vastuutahoina ovat ensisijaisesti yritykset, mutta myös julkinen valta.
Euroopan tutkimuksen infrastruktuurien strateginen foorumi (European Strategy Forum on Research Infrastructures, ESFRI) on laatinut EU:n näkökulmasta suunnitelman siitä, mitä kansainvälisiä tutkimuksen infrastruktuureja tarvitaan. Mattilan mielestä suomalaisten on syytä olla mukana eurooppalaisia tutkimuksen infrastruktuureja rakennettaessa.
- ESFRI-toiminnassa on oltava mukana poikkitieteellisellä osaamisella. Suomalaiset tutkijat voisivat myös ottaa rohkeasti vastuuta ESFRI-hankkeista vastuuhenkilöinä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia
26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (2)
Lauri Gröhn
yrittäjä, Nauvo ja Innopoli