Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Neuvotteluratkaisuja ja mobiilipalveluja kehitteillä Turunmaalla

Kuntajohdon etäneuvottelu tarvitsee poikkeusluvan

Saaristo-olosuhteet asettanevat omat haasteensa videoneuvotteluille.
Kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva

12.11.2007 14:05 Sähköisiä kokousvälineitä ja mobiilipalveluita kehitetään Turunmaalla osana EU:n kansainvälistä keihäänkärkihanketta. Kuntatasolla etäneuvottelu ei kuitenkaan lakikiemuroiden vuoksi onnistu ihan yhtä helposti kuin yrityksissä.

Turunmaalla kehitetään muun muassa kokouskäytäntöä niin, että kuntien päättävien elinten - kunnanvaltuuston, kunnanhallituksen ja lautakuntien - kokouksiin voi osallistua etänä.

Vuoden 2009 alussa alueen kahdeksan kuntaa yhdistyvät kahdeksi kunnaksi, jolloin valtuuston jäsenten tulee voida osallistua kunnantalolla järjestettäviin kokouksiin videoneuvotteluna saaristosta käsin ilman, että heidän täytyy käyttää kokousmatkoihin tunteja.

Tämä tosin vielä vaatii Turunmaan seudulle poikkeusluvan myöntämistä kunnallislaissa. Syy on yksinkertainen: kunnallislaissa kokouksen laillisuus riippuu fyysisesti läsnä olevien jäsenten määrästä.

Toinen esimerkki meneillä olevista hankkeista on mobiilikaupan ja -palveluiden luonti. Tarkoitus on siirtää myynti- ja ostoprosessi verkkoon, jolloin osapuolten fyysisen sijainnin merkitys saaristoalueella katoaa.

Tiedotteen mukaan Suomi pääsi mukaan EU:n huippuhankkeeseen teknologisen edelläkävijyyden ansiosta ja Turunmaa siksi, että se nähtiin mielenkiintoisena kehittämisalueena. Projektissa siirretään teknologian kehittämistä haja-asutusalueille, koska näillä alueilla voidaan tehdä korkeatasoista kehitystyötä. Projektissa etsitään uusia menetelmiä tuotekehitykseen ja avoimia innovaatioita.

Kehittämistyötä tehdään Turunmaan lisäksi Unkarissa, Tsekissä, Italiassa, Espanjassa ja Etelä-Afrikassa.Turunmaan projektin partnereita ovat Turunmaan seutu, Saaristoverkot Oy, Turun ammattikorkeakoulu ja Helsingin kauppakorkeakoulu.

Koko konsortion kolmivuotisen projektin nimi on "Collaboration@Rural", "C@R", eli "Yhteistyötä maaseudulla". Projektissa kehitetään yhteistyöohjelma maaseutukunnille ja yhteiset menetelmät "Rural Living Labsien" perustamiselle ja käyttöönotolle. Ne ovat käyttäjäyhteisöjä, joissa ihmiset, yritykset ja kunnalliset toimijat yhdessä luovat ja parantavat palveluita maaseudun kehittämiseksi.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia

26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.

.