Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Syksyn aikana

Suomen HP: Huono saatavuus torppasi tuhansia tietokonehankintoja

16.11.2007 10:01 Tietokonevalmistaja HP on syksyn aikana ajautunut saatavuusongelmiin, mikä on merkinnyt tuhansien tietokoneiden lovea yhtiön toimitusmääriin Suomessa, kertoo Suomen HP:n pc-liiketoimintaa johtava Ari Koskinen.

Koskisen mukaan puutteita on ollut erityisesti yritysten tietokoneissa, mutta myös kuluttajapuoli on kangerrellut.

-Nyt näistä saatavuusongelmista ollaan pääsemässä eroon, mutta ne heijastuvat kuitenkin vielä loppuvuoden myyntiin. Onneksi kuluttajatuotteissa olemme onnistuneet vähän paremmin. Siellä pulaa ei ole ollut niin paljon.
Koskisen mukaan saatavuusongelmaan on useita syitä. Yksi oli se, että HP ei ollut Euroopan tasolla tarpeeksi rohkea komponenttihankintasuunnitelmissaan, koska yhtiö odotti toteutunutta pienempää kysyntää markkinoilla.

-Myös muilla valmistajilla oli vastaavia ongelmia. Meillä suurinta pulaa oli sekä akuissa että näytöissä.

Pc-johtaja kertoo, että välillä yhtiön varastot olivat aivan tyhjillään.

Loppuvuoden aikana HP aikoo panostaa erityisesti kuluttajakannettaviin. Koskinen odottaa siellä suurinta kasvunykäystä odotettavissa olevan hyvän joulumyynnin ansiosta.

HP toimitti vuoden kolmannen neljänneksen aikana runsaat 76 000 pöytämikroa, kannettavaa ja Intel/AMD-palvelinta.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (6)

Huono 0
Tietokonevalmistaja HP on syksyn aikana ajautunut saatavuusongelmiin, mikä on merkinnyt tuhansien tietokoneiden lovea yhtiön toimitusmääriin Suomessa, kertoo Suomen HP:n pc-liiketoimintaa johtava Ari Koskinen.
Digitoday
Huono 0
Huulet ja Pakarat. Se on vaan semmonen juttu, vaikka näillä perinteisillä toimijoilla olisi kuinka hienoja ideoita ja visioita, kenties innovaatioita, he eivät pysty toteuttamaan niitä, koska niitä kaikkia kuitenkin sitoo sama käyttöjärjestelmä, joka rajoittaa ne kaikki samaan muottiin.

Itselle tulee aina näiden perinteisten toimijoiden yhteydessä mieleen moraalikysymys. Millainen moraali täytyy yrityksellä olla että he voivat myydä konetta jossa on Windows käyttöjärjestelmänä? Vanhoille ihmisille, lapsille, opiskelijoille, keski-ikäisille. Miten mikä tahansa yritys voi myydä tällaista tuotetta kenellekään, mä en pysty käsittämään sitä.
kommentti
Huono 0
Ai ilman käyttistäkö pitäis laittaa, niin
voi sitten asentaa valitsemansa linux distribuution esim. osX:n?

Micro$oft on kuule edelleen vaan kova tekijä.
Verrattuna muovisiin omenoihin.. molemmat haluavat kuitenkin sitä samaa. Toisella vaan on monipuolisemmat palvelut ja ohjelmat ja rautatuki.

Sitten on tietenkin aina joku vapaan lähdekoodin tuote, mutta
jos haluaa voida valittaa jonnekkin ja saada palvelua niin usein helpompi on ostaa tuote jossa on tuotetuki, kuin vain ostaa tuotetuki.

Dunno.. Mutta ei tämä kuitenkaan omaantuntoon käsittääkseni oikein liity.. En sitä sano etteikö hp:lla olis huono maine, tai etteikö sekin johonkin pohjautuisi, mutta kukaan ei ole täydellinen.
ph
Huono 0
Kill Bill (Gates)
Uma Thurman
Huono 0
Applen läppärit ovat kuitenkin heikkoja verrattaen oikeisiin koneisiin kuten imb/lenovo thinkpadit, niin eipä se oikea vaihtoehto ole muulle kuin kotikäyttäjälle, tai jollekkin multimeediolle, jonka softat vaativat applen alustan.

Linux taasen on edelleen valovuosien päässä käytettävyydeltään windowssista peruskäyttäjien näkökulmasta. Asentaa sen osaa jokainen, mutta melkoinen tunkkaaminen ja säätäminen on edessä jos siittä oikeasti käytettävän haluaa. Jo mp3, dvd, ja videotoiston saaminen toimimaan oon täysin ylivoimainen este monelle.

Sitäpaitsi tuskin linuxin taitava henkilö muutenkaan hp:n konetta ostaisi pöytäkoneeksi. Läppärikäytössä business mallit kyllä menee.
todellisuuden taju hukassa?
Huono 0
Ai ilman käyttistäkö pitäis laittaa, niin
voi sitten asentaa valitsemansa linux distribuution esim. osX:n?

OSX ei ole linux! Täysin eri asia!
bsd
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

NetHaggler tinkii automaattisesti verkkokauppojen hinnoista

26.05.2009 NetHaggler selvittää, saako kuluttajan verkkokaupasta halajamaa tuotetta halvemmalla muualta tai odottaa hinnan laskevan sopivalle tasolle.

.