Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kaksi lisää tulossa piakkoin

Firefox 3:n beta pääsi jakeluun

21.11.2007 09:38 Mozilla on julkaissut Firefox 3.0 -selaimen ensimmäisen betaversion. Laatua pyritään varmistamaan julkaisemalla lähiaikoina vielä kaksi betaa lisää ennen lopullista julkaisua.

Edeltävää alfa-versiota on testannut 75 000 kehittäjää, mutta beta on kenen tahansa ladattavissa Mozillan sivulta.

Mozillan kehitysjohtaja Mike Schroepfer kertoi InfoWorldille, että Mozilla julkaisee tänä vuonna vielä toisen betan ja kolmannen pian vuodenvaihteen jälkeen. Lopullinen julkaisu ajoittuu ensi vuodelle, mutta tarkkaa ajankohtaa ei ole kerrottu.

Firefox 3.0:n moniin uudistuksiin kuuluu esimerkiksi kirjanmerkkien tallentaminen tietokantaan, minkä luvataan parantavan sivuhistorian hyödyntämistä. 

Tietoturvaominaisuuksiin on lisätty esimerkiksi haittaohjelmista ja vaarallisista sivustoista varoittava toiminto. Selain myös tarkastaa automaattisesti lisäohjelmien ajantasaisuuden ja poistaa tietoturvaltaan heikot versiot käytöstä.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (18)

Huono 0
Mozilla on julkaissut Firefox 3.0 -selaimen ensimmäisen betaversion. Laatua pyritään varmistamaan julkaisemalla lähiaikoina vielä kaksi betaa lisää ennen lopullista julkaisua.
Digitoday
Huono 0
5min, 2 sivua auki, muistinkulutus 750 megaa. Vaihetaanpas se vanha takasi
kakkonen on ykkönen
Huono 0
Kakkonen + Firebug + kaksi päivää auki yksikseen, muistinkutus 2.2 GB. Kyllä se siitä viimeistään versiossa 4...
Kakkonen on kakkonen
Huono 0
Niin... ei tuo Firefox 3.0 suotta ole vielä beta-asteella...
Plop
Huono 0
Eli samaa raskasta ja bugista sontaa, ei kiitos. FF oli hyvä viimeksi ennen 1.0 julkaisua ja siihen taisi jäädä...
pukefox
Huono 0
mikkisoftan ystävät täällä taas inisee
kekkonen
Huono 0
Käyttäkää operaa muistinkulutus parempi kuin FireFox
Joko
Huono 0
edelliset sivut aukeaa nopeammin sen muistin kustannuksella. ostakaa lisää muistia.
joopajoo
Huono 0
eikö tuo uutinen anna vähän sellaisen kuvan että nyt vasta pystyis hakemaan firefoxin 3 version, vaikka sen on voinut hakea milloin vain ja testata, ei ole mikään IE. hyvä että uutta kehittävät.
hmm...
Huono 0
Note: Please do not link directly to the download site. Instead we strongly encourage you to link to this Firefox 3 Beta 1 milestone announcement so that everyone will know what this milestone is, what they should expect, and who should be downloading to participate in testing at this stage of development.
.
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

3g-verkko saapui Moskovaan

26.05.2009 Venäjän suurin matkapuhelinoperaattori MTS on ottanut Moskovassa käyttöönsä 3g-verkon ensimmäisen osan.

.