Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Seurantajärjestelmä

Coronaria levittäytyi Baltian suuntaan

Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

26.11.2007 16:22 Coronaria-konserniin kuuluva Coronaria Feedback Oy Ab on laajentanut toimintaansa Baltian maihin, ilmoitti yhtiö maanantaina.

Coronaria Feedback on tehnyt yhteistyösopimuksen Latviassa toimivan yrityksen kanssa, jota johtaa Riian yliopistollisen sairaalan tutkimusjohtaja apulaisprofessori Marcis Leja. Yritys tulee vastaamaan Coronaria Feedbackin liiketoiminnasta Latviassa, Liettuassa ja Virossa.
 
Coronaria Feedback on vuoden 2007 aikana vahvistanut kansainvälistä lääketeollisuuden ja lääketieteen osaamistaan: Toimitusjohtajaksi ja samalla Tanskan toimipisteen vetäjäksi nimitettiin alkukeväästä Tomas Holmström, joka on toiminut usean eri lääkeyhtiön toimitusjohtajana eri Skandinavian maissa. Yrityksellä on toimipiste myös Ruotsissa. 
 
Coronaria Feedback tekee lääkeseurantajärjestelmiä, joissa asiakkaana on kansainvälinen lääketeollisuus.

Lääkeseurantajärjestelmässä potilas pystyy antamaan lääkärilleen palautetta saamastaan lääkityksestä. Seurantajärjestelmällä seurataan myös potilaan sitoutumista hänelle määrättyyn lääkehoitoon.
 
Seurantajärjestelmän kautta saamistaan potilaspalautteista lääkäri saa lisäarvoa omalle työlleen. Palautteiden avulla voidaan parantaa myös kyseisen terapia-alueen potilasohjeistusta.
 
Seurantajärjestelmällä aloitettiin ensimmäinen Skandinavian laajuinen seurantaohjelma alkusyksystä. Parasta aikaa neuvotellaan seurantajärjestelmän käyttöönotosta Englannissa ja Saksassa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

3g-verkko saapui Moskovaan

26.05.2009 Venäjän suurin matkapuhelinoperaattori MTS on ottanut Moskovassa käyttöönsä 3g-verkon ensimmäisen osan.

.