Pk-verkkokaupat tulevat pian houkuttelemaan suomalaisia

Sopranon toimitusjohtajan Arto Tenhusen mukaan pk-yritykset perustavat verkkokauppoja, jos niiden tekeminen on edullista ja heloppoa.
27.11.2007 10:12 (päivitetty 10:25) Kotimaiset pk-yrittäjät aikovat täyttää kuluttajien toiveet tehdä nettiostoksia myös suomalaisista verkkokaupoista seuraavien kahden vuoden aikana. Jo joka neljäs (23%) yrittäjä aikoo perustaa verkkokaupan vuonna 2008, mikäli sen perustaminen on edullista ja helppoa. Näin arvioi tiistaina Soprano Oyj:n toimitusjohtaja Arto Tenhunen lehdistö- ja demotilaisuudessa Vanhalla Ylioppilastalolla.
Tenhusen mukaan Suomi on kuromassa kiinni Euroopan verkkokaupan kärkimaiden etumatkaa odotettua nopeammin. Näin nopea nousu takaisin Euroopan huipulle ei kuitenkaan ole alan nykyresurssein mahdollista, vaan se vaatii kansallisia talkoita pörssiyhtiöiden, yrittäjäjärjestöjen, yhteiskunnan, kuluttajien ja paikallisten nettifirmojen kesken.
Verkkoliiketoiminnan innovaatiokehitystä olivat pohtimassa Vanhalla viestintäministeri Suvi Lindén ja Tekesin Verso–ohjelman, Sopranon, Elisan, Eniron, Nordean, Pirkanmaan Yrittäjien, Isoltan, Sisustusliike Salin sekä Finncontainersin johtohenkilöt ja yli 250 pk-yritysten johtajaa.
- Suomalaiset kuluttajat ostavat verkosta viidenneksi eniten Euroopassa reilulla 3,8 miljardilla eurolla ja tänä jouluna 400 eurolla. Epämiellyttävä totuus on se, että kuluttajien euroista leijonanosa valuu ulkomaisille verkkokauppiaille, koska kotimaista tarjontaa ei ole riittävästi. Enemmän kuin joka toinen suomalainen kuluttaja ostaa jo netistä, mutta vain alle viidennes yrityksistä myy verkossa, toteaa Tenhunen.
Tilastot kertovat Tenhusen mukaan, että pk-yritysten osuus viennistä on selvästi Suomea suurempi niissä läntisissä teollisuusmaissa, joissa pk-yritykset ovat nopeimmin omaksuneet verkkoliiketoiminnan mahdollisuudet. Vielä vuonna 2003 Suomi oli verkkokaupassa Euroopan kärjessä kakkosena, mutta viime vuonna maamme on valahtanut peränpitäjien joukkoon.
- Muutos voi kuitenkin tapahtua varsin nopeasti, koska nyt yrittäjät haluavat kasvattaa markkina-aluettaan Suomessa, parantaa kannattavuuttaan ja käynnistää vientikaupan verkkoliiketoiminnan avulla.
Valtakunnallisen kyselytutkimuksen mukaan lähes joka viidennellä pk-yrityksistä on jonkin asteinen verkkokauppa ja joka kolmas (36 %) aikoo sellaisen perustaa viimeistään vuonna 2009.
- Elisa tekee tiivistä yhteistyötä Suomen yrittäjien aluejärjestöjen sekä uusyrityskeskusten kanssa parantaakseen yrittäjien mahdollisuutta olla elinvoimainen ja kannattava. Teknologian nopea omaksuminen yritystoiminnassa antaa mahdollisuuden lisätä markkina-aluetta Suomessa, Euroopassa ja jopa globaalisti. Ollakseen elinvoimainen, olemassa ja uskottava, tulee yrittäjän näkyä myös webissä, huomauttaa Elisan Oyj:n Yrittäjät-liiketoiminnan johtaja Harri Kivimäki.
- Kehitystä vauhdittaakseen Eniro tarjoaa yrittäjille uuden konseptin asiakashankintaan. ’Perusta verkkokauppa - Me tuomme asiakkaat’ -konseptin ansiosta yrittäjä voi keskittyä ydinosaamiseensa, toteaa Eniro Finland Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Wäck.
Vanhalla Ylioppilastalolla tänään järjestetyssä tilaisuudessa esiteltiin jo toimivia ja lähikuukausina markkinoille tulevia yrittäjää helpottavia verkkoliiketoimintapalveluita.
Elisa esitteli Soprano Composeriin perustuvia verkkokauppa- ja kotisivupalvelujaan sekä Eniro demosi sähköisiä asiakashankinta- sekä haku- ja karttapalveluitaan. Nordea toi julki e-maksu– ja laskupalvelujaan sekä Arkhimedes-ohjelmisto näytti verkkotilausten siirtymistä taloushallintoon.
Verkkokauppayrittäjän menestystarinan kertoi Sisustusliike Sali, jonka mukaan elokuun lopussa 2007 avatussa kaupassa on käynyt jo 8 000 asiakaskävijää. Finncontainers kertoi kontti-verkkokaupastaan, jonka palvelussa kävijöitä on yli 2 000 kuukaudessa.
Suomalaisten pk-yrittäjien verkkoliiketoiminta-aikeita selvitettiin marraskuussa 2007 Soprano eSearch-tutkimusyksikön toteuttamissa valtakunnallisissa verkkokauppatutkimuksissa, joihin vastasi valtakunnallisesti yhteensä 2 676 suomalaista pk-yrittäjää ja yrityspäättäjää.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Talouskriisi kasvattaa uraverkostoja
11.02.2009 Saksan suurimman bisnesammattilaisten uraverkoston Xingin kasvu kiihtyy talouskriisin myötä. Maailmanlaajuisesti sitä suurempi Linkedin halajaa parantaa vaatimattomia asemiaan Saksassa ja on käynnistänyt oman saksankielisen saittinsa.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (9)
Eiköhän pk-yritysten kannata jättää tekemättä verkkokauppa, jos se ei kannata. Olin tätä ennen luullut kannattavuuden, ainakin jollain aikajänteellä, olleen yritysten toiminnan keskeisin asia.
Kiitos ja anteeksi.
http://keskustelu.kauppalehti.fi/t/keskustelu/thread.jspa?messageID=2430389�
Tällaiset 50¬/kk verkkokaupat eivät tee alalla kuin hallaa. Kuinka moni itseään kunnioittava pk-yrittäjä vuokraisi itselleen kauppapaikan 50-200¬/kk. Puhumattakaan mitä sillä saisi.
Muistain vain viimevuotisen "tutkimuksen" jossa maalailtiin että tuhannet ja tuhannet perustavat verkkokaupan parissa vuodessa Suomeen. Toivoisin että näistä edes pieni osa miettisi ennen toteutusta sillä huonosti toteutettu verkkoliiketoimintaratkaisu syö pahimmillaan sitä perinteistäkin liiketoimintaa.
Kun on ymmärrys ja suunnitelma, huomataan että 50 euron kuukausikustannus ei ehkö olekeaan se olennaisin osa tätä yhtälöä. Miksi oman firman kehittämisen tärkeimmän työkalun pitäisi maksaa 50 euroa kuussa?
Jos laittaisi palveluun kiinni vaikka saman verran mitä laitetaan toimitusjohtajan auton bensaan kuukaudessa tai toimiston siivoojan palveluihin, päästään jo eri tason ratkaisuihin. Saadaan pakettiin asiantuntijatkin (siis sellaisia jotka on rakentaneet toimivia ratkaisuja jo muillekin) auttamaan kehittämään menestyviä palveluita ja tukemaan yrittäjän suunnitelmia. Voisi oikeasti odotaakin menestystä...