Bittorrent dominoi vertaisverkkoliikennettä
29.11.2007 16:08 Internet-liikenteen hallintaratkaisuja tarjoavan Ipoquen Itä- ja Etelä-Euroopan, Saksan, Australian ja Lähi-Idän verkkoliikennöintitutkimuksen mukaan vertaisverkot aiheuttavat lähes kolme neljäsosaa nettiliikenteestä. Suosituimman p2p-protokollan titteliä puolestaan hallitsee Bittorrent.
Saksalainen Ipoque seurasi internet-liikennettä Australian, Itä-Euroopan, Saksan, Lähi-Idän ja Etelä-Euroopan alueilla heinä- ja syyskuussa. Yhtiö keräsi mittausta varten kolme petatavua, eli noin kolme tuhatta teratavua anonyymia tietoa netin käyttäjien käytöksestä.
Yhtiön mukaan vertaisverkkoprotokollat aiheuttavat eniten liikennettä. Lähes kolme neljäsosaa kokonaisliikenteestä aiheutui vertaisverkoista. Vertaisverkkoprotokollista käytetyin oli Bittorrent kahden kolmasosan ylivoimalla. Toisena tulevalla Edonkeyllä oli vain vähän reilu neljännes hallussaan. Vertaisverkkoliikenteestä noin viidesosa oli kryptattua.
Toiseksi eniten yhtiön mukaan netissä liikkuu http-protokollalla tapahtuvaa tiedonsiirtoa. Protokollaa käytetään tavallisten web-sivujen ja kuvien tarjoilun lisäksi muun muassa joidenkin suoratoistovideosivustojen, kuten Youtuben sisällön tarjoiluun. Suoratoistovideoiden osuuden Ipoque huomioi erikseen. Tämä osuus on reilut kahdeksan prosenttia.
Kolmanneksi suosituin ryhmä Ipoquen mukaan olivat niin sanotut suoralatauspalvelut, kuten Jokelan Sturmgeist89:n hyödyntämä Rapidshare. Ipoquen 64 tiedostonjakopalvelua tuottivat lähes viisi prosenttia koko nettiliikenteestä. Nämäkin palvelut toimivat yleensä http-protokollalla, joten protokollan koko osuus lähentelee yhtä neljäsosaa kokonaisliikenteestä.
Ip-puheprotokollat, kuten Skype ja sip (session initiation protocol) aiheuttivat vain noin prosentin nettiliikenteestä. Tämä on sikäli vähäinen luku, sillä myös Skype toimii pitkälti vertaisverkkoperiaatteiden avulla.
Vaikka vertaisverkkoprotokollat aiheuttavat suurimman osan nettiliikennöinnistä, http-protokollaa käyttävät lähes kaikki netin käyttäjät.
Vertaisverkkoja käyttää ainoastaan noin viidennes kaikista käyttäjistä. He vastaavat yli 70 prosentista internetin liikenteestä.
Ipoquen erottelun mukaan eniten vertaisverkkojen avulla ladattiin elokuvia ja televisio-ohjelmia. Näiden jälkeen suosituimpiavat oli porno, musiikki, pelit ja ohjelmistot.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kännykkäystävälliset nettisivut pystyyn työkalulla
09.02.2007 DotMobin maailmanlaajuinen Go Mobile! -kampanja saa jatkoa uudesta työkalusta, joka auttaa kuluttajia ja pienyrityksiä rakentamaan .mobi-yhteensopivia internet-sivustoja.
Kolme vuotta sitten
Siiloista yhteistyöhön
09.02.2009 Internetpalveluiden rakentamisessa tarvitaan eri alojen huippuosaamista, kuten liiketoimintaymmärrystä, konsepti- ja käyttöliittymäsuunnittelua, teknologista asiantuntemusta sekä laadunvarmistusta. Tästä seuraa palvelukehityksen suuri haaste: Tehokas palvelukehitys vaatii eri alueiden asiantuntijoiden yhteistyötä.
Taloussanomat
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- EKP ei koskenut korkoon 14:45
- Kreikka teki viime hetken vaatimuksia – velkasopimus taas uhattuna 13:35
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- 8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua 14:27
- Sampo Pankin tulos heikkeni hieman 12:28
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- » Taloussanomat.fi
-
-111 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-110 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-69 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-42 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-42 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













Kommentit (12)
Kolmesta tuntemastani vertaisverkkojen käyttäjästä kukaan ei siirrä freeware update-paketteja vaan ihan piraattikamaa. Pieni otanta, mutta kun ajattelee että todellisessa demografiassa Linux-nörtit on häviävän pieni porukka verrattuna leffojen katsojiin, niin voi vetää johtopäätöksen.
Kolmesta tuntemastani vertaisverkkojen käyttäjästä kukaan ei siirrä freeware update-paketteja vaan ihan piraattikamaa. Pieni otanta, mutta kun ajattelee että todellisessa demografiassa Linux-nörtit on häviävän pieni porukka verrattuna leffojen katsojiin, niin voi vetää johtopäätöksen.
Ei varmaan ollu sarkasmia toi alkuperäinen kommentti?