Java-sovelluspalvelimet virtualisoituvat

Martin Percival (vas.) ja Ari Pussinen uskovat monistamiseen. Yhteen fyysiseen palvelimeen mahtuu heidän mukaansa entistä enemmän java-sovelluksia, kun ne pistetään pyörimään BEA:n LiquidVM-virtuaalilaitteeseen.
29.11.2007 09:23 Yhdysvaltojen finanssialan isoihin pelureihin kuuluva First American on ensimmäinen, joka kertoo julkisesti käyttävänsä BEA Systemsin viime kesänä julkistamaa WebLogic Server Virtual Editionia.
First Americanin Texasin- ja Kalifornian-tietokonekeskuksissa hyrrää nelisentuhatta fyysistä palvelinta satoine sovelluksineen, jotka palvelevat kaikkiaan noin 2 100:aa toimistoa Yhdysvalloissa ja maailmalla.
Palvelinten virtualisoinnilla tietokonekeskusten käyttöasteen korottamiseen ja kustannusten laskemiseen pyrkivä finanssijätti arvioi jo nyt saavuttavansa noin 50 prosentin säästöt palvelinkuluissa.
Käyttöjärjestelmäkin kevennettiin BEAn virtualisointiratkaisu perustuu VMwaren ESX-palvelinvirtualisoinnille.
VMwaren virtuaalipalvelimella pyörivän WebLogic-sovelluspalvelimen optimointia on kuitenkin jatkettu pari vuotta BEA:n, VMwaren ja Intelin yhteistyönä.
Tuloksessa eli WebLogic Server Virtual Editionin LiquidVM-virtuaalilaitteessa (virtual appliance) on yhdistetty java-sovelluspalvelin sekä käyttöjärjestelmä, josta on karsittu palvelinkäytössä turhia ominaisuuksia.
Kun virtuaalipalvelimessa java-sovellus pyöriikin LiquidVM-virtuaalilaitteessa eikä täysimittaisen käyttöjärjestelmän päällä, fyysinen palvelinkone jaksaa pyörittää useampia virtuaali-instansseja.
BEA tuo java-virtualisointinsa tässä vaiheessa vain palvelinvirtualisointimarkkinat käytännössä aloittaneen VMwaren tekniikalle.
Suomessa viime viikolla käynyt BEA:n teknologiaevankelista Martin Percival lupailee kuitenkin BEA:n teknologian tukevan jo ensi vuonna myös Xen-virtuaalipalvelimia.
Percivalin arviot BEA:n tuesta Microsoftin pari viikkoa sitten uutisoimalle Hyper-V-virtualisointitekniikalle ovatkin sitten jo lähinnä olankohauttelua.
Martin Percival esittelee kalvoja BEA:n omista testeistä, joiden mukaan ajettaessa java-sovelluksia Intel Xeon
-pohjaisessa palvelimessa LiquidVM-virtualisoinnilla fyysisestä palvelimesta saatu kokonaisteho kasvoi vielä kahdeksannenkin virtuaali-instanssin lisäämisen jälkeen.
Tavallisia virtualisoituja linux-palvelimia lisättäessä kokonaisteho hyytyi jo viidennen virtuaalipalvelimen kohdalla.
- Weblogic Server Virtual Edition palkittiinkin tänä vuonna VMwaren Virtual Vanguard -palkinnolla parhaana ohjelmistoyrityksen toteuttamana virtuaalilaitteena, Martin Percival kehaisee.
Hänen mukaansa BEA:lla on yli vuoden etumatka pahimpiin java-sovelluspalvelinkilpailiijoihinsa. Kovin kisa tällä saralla käydään BEA:n, IBM:n ja Oraclen kesken.
Vaikka First American onkin toistaiseksi ainoa julkinen WLS VE-referenssi, BEA:n Suomen-maajohtaja Ari Pussinen kertoo ratkaisua evaluoitavan jo muutamassa suomalaisessakin organisaatiossa.
BEA:n java-virtualisointia viedään tuotantokäyttöön asti Suomessa Ari Pussisen mukaan jo muutaman kuukauden sisällä.
Percival ja Pussinen uskovat suomalaisten organisaatioiden hyötyvän java-sovellusten virtualisointihankkeissaan siitä, että BEA lisäsi viime vuonna JRockit-jvm (java virtual machine) -tekniikkaan keskittyvän kehityskeskuksensa resursseja Tukholmassa.
(ITviikko 29.11.2007)
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta
26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.
Kolme vuotta sitten
3g-verkko saapui Moskovaan
26.05.2009 Venäjän suurin matkapuhelinoperaattori MTS on ottanut Moskovassa käyttöönsä 3g-verkon ensimmäisen osan.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












