Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Navigointi uusiksi, uusi musiikkipalvelu

Yle.fi on nyt oranssi

4.12.2007 17:13 Yleisradio uutisoi uusista internet-sivuistaan. Poissa on Ylen kanaviin nojaava päänavigointi. Sen sijaan vierailijoille pyritään antamaan uusia reittejä sisältöihin. Myös visuaalinen ilme on muuttunut.

Ylen mukaan vanhan palvelun heikkoutena oli se, että verkkosurffaajan piti tietää, miltä kanavalta mahdollisesti kiinnostava sisältö tuli. Nyt oranssilta etusivulta yle.fi löytyvät esimerkiksi päivän tärkeimmät tapahtumat ja nostot.

Etusivun lisäksi sisältöreittejä ovat "uutiset", "ohjelmaopas", "Areena" ja "löydä A-Ö" -hakemisto. Uutiset, Areena ja lisäksi urheiluosio on tarkoitus uudistaa ensi vuonna.

Yle avasi samalla populaarimusiikin verkkopalvelun. Sinne keskitetään kaikki tieto YLEn kevyen musiikin tarjonnasta.

Ylen mukaan oranssi väri ei tule komistamaan etusivua pysyvästi. Värimaailma on suunniteltu sellaiseksi, että se reagoi vuodenaikojen ja tapahtumien mukaan, ja oranssisävyinen teema on tarkoitettu joulun ajalle.

Yle.fi:n tekijät ovat blogissaan vastaanottaneet niin risuja kuin ruusujakin. Blogiin voi jättää parannusehdotuksia.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Nokia avaa Ovi Storensa

26.05.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia yrittää saada ihmiset lataamaan puhelimiinsa erilaisia pikkusovelluksia, kuten pelejä. Tähän asti menestyksekkäin matkapuhelinten sovelluskauppa löytyy Applelta.

.