Hyvät kokemukset auttoivat SAP-ratkaisun valinnassa
11.12.2007 10:54 Suodatintoimittaja Varasto Optimi Oy hankki SAP Business One -ratkaisun henkilöstön aiempien hyvien kokemusten perusteella, kertoivat osapuolet tiistaina.
SAP:n mukaan sen ratkaisu haluttiin avuksi hallitsemaan yrityksen suurta tuotemäärää ja varastoa sekä parantamaan asiakaspalvelua.
Varasto Optimi Oy perustettiin kesällä 2007, kun suodatintoiminnot irrotettiin Kone-Lappi Oy:stä. Henkilöt, jotka olivat jo siellä tottuneet käyttämään SAP Business One -järjestelmää, halusivat jatkaa sen käyttöä myös uudessa yrityksessä.
Varasto Optimin asiakkaat ovat pääasiallisesti raskaiden ajoneuvojen käyttäjiä, kuten rakennus- ja maarakennusliikkeitä sekä teollisuuslaitoksia.
Lisäksi palveluun kuuluu tuotteiden varastointi asiakkaan tiloissa. Varasto Optimi huolehtii ulkoistettuna siitä, että asiakkaalla on aina tarvitsemiaan suodattimia paikan päällä.
- SAP:n ja siihen kytketyn oman Konetietokanta-sovelluksemme ansiosta tiedämme reaaliaikaisesti, mitä tuotteita on varastossa ja asiakkaalla, mikä
kokonaisuudessaan nopeuttaa ja parantaa asiakaspalveluamme. Lisäksi varaston kierron optimointi tuo meille kustannussäästöjä, toteaa Varasto Optimin toimitusjohtaja Jani Rönkkö.
Merkittävää kustannussäästöä ja laatua asiakaspalveluun tuo hänen mukaansa myös
toimintoihin lisätty vaihtoehtotuotteiden esittely. Useaan koneeseen sopivat
erimerkkiset suodattimet. Jos esimerkiksi asiakkaan haluamaa merkkiä ei löydy,
ehdottaa järjestelmä vaihtoehtoista tai edullisempaa tuotetta.
Varasto Optimin teknisille myyjille ympäri Suomea toimitetaan lisäksi
viikoittain SAP-järjestelmästä ajetut tehtävälistat. Asiakaskohtaisiin
toimintoihin perustuvat viikkolistat tehostavat Rönkön mukaan toimintaa
oleellisesti ja parantavat myös asiakastyytyväisyyttä.
Yrityksen SAP-järjestelmän on toimittanut Tietokari Oy, joka on toteuttanut myös
tarvittavat integroinnit Varasto Optimin omaan Konetietokanta-järjestelmään.
Järjestelmä otettiin käyttöön kesän 2007 aikana. Käyttöönottoa nopeutti
Tietokari Oy:n toimitusjohtaja Kari Miettisen mukaan huomattavasti se, että
ohjelmiston toiminta oli käyttäjille ennestään tuttua. Haasteita oli lähinnä
noin 13 000 eri tuotenimikettä sisältävän tietovaraston siirrossa aikaisemmasta
Kone-Lapin SAP-ohjelmistosta uuteen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna
26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.
Kolme vuotta sitten
Musiikkiteollisuus voitti piraatit Australiassa
26.05.2009 Australailainen oikeusistuin tuomitsi musiikkikaupan omistajan syylliseksi piratismiin. Tapaus oli maan ensimmäinen.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (3)