Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kaksi sopimusta

BasWare automatisoi lähes kahdella miljoonalla

Kuva: Martti Kainulainen

18.12.2007 16:49 Suomalainen BasWare tiedottaa nopeassa tahdissa kahdesta eri kansainvälisen luokan ratkaisutoimituksesta. Yhteensä tilausten arvo lähentelee kahta miljoonaa euroa. BasWaren liikevaihto oli vertailun vuoksi noin 15 miljoonaa euroa heinä-syyskuussa.

Ensimmäisen, lähes miljoonan euron sopimuksen BasWare allekirjoitti SKF Dataservice AB:n kanssa. Tämä firma tuottaa tietotekniikkapalveluja muun muassa laakereita valmistavan SKF-yhtymän sisällä.

Maailmanlaajuisesti toimitettavan laskuautomaatioratkaisun kautta kulkee yli miljoona laskua vuosittain. BasWare pakkaa mukaan myös raportointityökalunsa kaikkiin SKF-yhtymän toimipisteisiin yli 50 maahan.

SKF on BasWarelle vanha asiakas Ruotsin osalta.

Toinen, Iso-Britanniassa solmittu sopimus on arvoltaan noin 750 000 euroa ja koskee BasWaren hankinnasta maksuun -kokonaisratkaisua, jota tarvitaan laskujenkäsittelyn ja hankintatoimen automatisointiin.

Asiakkaana on "kansainvälinen teollisuus- ja palveluyhtiö", BasWare muotoilee. Toimitukseen kuuluu myös raportointityökalu sekä tiedontunnistussovellus, jolla skannataan saapuvat laskut ulkopuolisella alihankkijalla. Skannatut laskut siirretään BasWaren ostolaskujen käsittelyjärjestelmään.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Musiikkiteollisuus voitti piraatit Australiassa

26.05.2009 Australailainen oikeusistuin tuomitsi musiikkikaupan omistajan syylliseksi piratismiin. Tapaus oli maan ensimmäinen.

.