Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suomessa sata Gold-tason kumppaniyritystä

Järjestelmänhallinnalla Microsoftin ohjelmistokumppaniykköseksi

18.12.2007 08:44 Microsoft valitsi järjestelmänhallintaratkaisuja tarjoavan Questin jo toisen kerran neljän vuoden sisällä vuoden ohjelmistokumppaniksi.

Microsoft antaa vuosittain ISV (Independent Software Vendor)-tunnustuksen yhdelle ohjelmistokumppanilleen. Valinnan tärkeimpänä perusteena on lisäarvo, jonka kumppani tuo Microsoft-ratkaisuille. Edellisen kerran Microsoftin valinta päätyi Questiin vuonna 2004.

Suomen maayhtiö Quest Software Oy toimii Suomen ja Baltian markkina-alueilla. Sen mukaan yritysten kiinnostus järjestelmänhallintaan ja siihen liittyviin ratkaisuihin kasvaa Suomessa vahvasti. Tähän liittyviä teemoja ovat esimerkiksi identiteetinhallinta, vaatimustenmukaisuuden merkityksen kasvu ja sql-palvelimien yleistyminen.

ISV-tunnustus on syventänyt Questin ja Microsoftin paikallistakin yhteistyötä. Quest Software Oy ja Suomen Microsoft laativat liiketoimintasuunnitelmia yhteistyössä. Microsoft hyödyntää lisääntyvässä määrin myös Quest Software Oy:n tytäryhtiö IT Education Centerin asiantuntijoille suunnattuja koulutuspalveluja.

- Maailmalla Questin ja Microsoftin yhteistyöalueita ovat tuotekehitys ja markkinointi. Suomessa vahvuusalueemme on kenttätason yhteistyö Microsoftin kanssa, Quest Software Oy:n toimitusjohtaja Niko Karjula kertoo.

Suomessa Microsoftin Gold-tason kumppanuussertifikaatti on myönnetty Quest Software Oy:n lisäksi noin sadalle yritykselle. Se tarjoaa yhdessä tytäryhtiönsä IT Education Centerin kanssa asiakkaalle ratkaisuja it-infrastruktuurin konsultointiin, koulutukseen ja ohjelmistoihin.

Konserni työllistää noin 30 henkeä Suomessa sekä Baltiassa. Vuoden 2007 ennustettu liikevaihto on noin viisi miljoonaa euroa.

Jutun kirjoitti: Jarmo Lahti

Jarmo Lahti

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Musiikkiteollisuus voitti piraatit Australiassa

26.05.2009 Australailainen oikeusistuin tuomitsi musiikkikaupan omistajan syylliseksi piratismiin. Tapaus oli maan ensimmäinen.

.