Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yli 70 miljoonaa puhujaa

Lingsoft toimittaa kahdeksan kielen oikoluvut Microsoftille

Kuva: VTT

20.12.2007 16:48 Lingsoft Oy on sopinut kahdeksan uuden kielen oikolukuohjelmien toimittamisesta Microsoftille.

Uudet oikolukuohjelmat on tarkoitettu kuudelle keskiaasialaiselle ja kahdelle pienelle eurooppalaiselle kielelle. Kaikki ovat maittensa virallisia kieliä ja niillä on yhteensä yli 70 miljoonaa puhujaa.

Toimitukset alkoivat huhtikuussa ja jatkuvat ensi vuoteen.

- Olemme tehneet Lingsoftin kanssa yhteistyötä 1990-luvulta saakka, ja yhtiö on osoittanut kyvykkyytensä Microsoft Officen pohjoismaisten kielten, saksan ja suahilin kielentarkistusvälineiden toimittajana, kertoo Jason Redford Microsoftin Dublinissa toimivasta Microsoft Office International Language Technologies Team -yksiköstä.

Microsoft on Redfordin mukaan käynnistänyt laajamittaisen Local Language Program -ohjelman (LLP). Sen puitteissa sisällytään Microsoft Officeen oikolukuohjelmat kielille, joilta nämä keskeiset kielentarkistustyökalut ovat tähän mennessä puuttuneet.

- Olemme innoissamme siitä, että Microsoft on valinnut meidät luomaan näitä uusia oikolukuohjelmia. Tämä laajentaa taas kerran teknistä ja kielitieteellistä osaamispohjaamme ja nostaa Microsoft-yhteistyömme entistä korkeammalle tasolle, Lingsoft Oy:n kehitysjohtaja Simo Vihjanen sanoo.

Jutun kirjoitti: Jarmo Lahti

Jarmo Lahti

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

NetHaggler tinkii automaattisesti verkkokauppojen hinnoista

26.05.2009 NetHaggler selvittää, saako kuluttajan verkkokaupasta halajamaa tuotetta halvemmalla muualta tai odottaa hinnan laskevan sopivalle tasolle.

.