Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Laskee kuunteluajan ja hiljaiset hetket

Apple kehittää automaattista voimakkuudensäätöä iPodiin

Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

27.12.2007 15:50 Apple on kehittämässä äänen voimakkuutta säätelevää laitetta iPodiin estääkseen kuulovammojen syntymisen. Yhtiö on hakenut järjestelmälle patenttia.

Patenttihakemuksen mukaan uudet iPodin ja iPhonen mallit pystyvät automaattisesti laskemaan, kuinka kauan käyttäjä on kuunnellut musiikkia ja millä voimakkuudella. Järjestelmä pystyy laskelmien perusteella alentamaan äänen voimakkuutta, Daily Mail kertoo.

Uusi järjestelmä pystyy myös laskemaan ”hiljaisen ajan”, jolloin iPod on sammutettuna. ”Hiljainen aika” sallii voimakkuuden nostamisen.

Voimakkuudensäädölle lienee tarvetta. Turvallisena pidetty voimakkuuden raja on 70 desibeliä. IPodista saa kuitenkin ulos ääntä yli sadan desibelin voimakkuudella, joka vastaa seisomista kolmen metrin päässä paineilmaporakoneesta.

Sata desibeliä voi vaurioittaa kuuloa jo 15 minuutin kuuntelun jälkeen. Yhdysvaltalaisten tutkijoiden mukaan jopa viisi minuuttia iPodia täysillä voi aiheuttaa vahinkoja.

Jotkut mp3-soittimet voivat pauhata jopa 120 desibelin äänenvoimakkuudella. Eräissä maissa kuten Ranskassa voimakkuuksia on rajoitettu teknisesti sataan desibeliin.

Louisianassa asuva mies syytti Appela vuonna 2006 kuulon vaurioittamisesta. Apple vastasi syytöksiin julkaisemalla päivityksen, jolla käyttäjä voi määritellä korkeimman äänenvoimakkuuden.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (12)

Huono 0
Apple on kehittämässä äänen voimakkuutta säätelevää laitetta iPodiin estääkseen kuulovammojen syntymisen. Yhtiö on hakenut järjestelmälle patenttia.
Digitoday
Huono 0
Mitä, jos se iPod onkin kytkettynä esim. autostereoihin? Automaattinen äänentason säätö merkitsisi sitä, että vahvistimen nupit pitäisi pitää kaakossa ja tämä taas heikentäisi äänenlaatua huomattavasti taustahuminan vuoksi. Kotistereoista nyt puhumattakaan. Ei hyvä.
Kaikki kentät
Huono 0
Vähän epätarkasti uutisoitua. Eihän itse iPodista saa mitään muuta ääntä pihalle kuin click-ääniä, jos ne on päällä. Äänenpaine taas riippuu kuulokkeista tai vahvistimista ja kaiuttimista...
Temppa
Huono 0
Olisikohan ratkaisu siis se, että kuulokkeissa olisi mikrofonit jne.? Mutta rajoitin toimisi vain tuollaisilla kuulokkeilla. Ihmettelenpä jos Apple tosiaan alkaa tehdä asian hyväksi jotain muuta sen mitä nyt jo on tehty, eli ohjekirjassa maininta "älä soita niin kovaa että kuulo lähtee". Tai kun tuollaisesta ainakin tulisi lisää kustannuksia niin Applelle se olisi kuin panisi rahaa paahtimeen - tasan varmasti ylivoimaisesti suurin osa muista valmistajia ei tuohon kelkkaan lähde kuitenkaan... eikä pidäkään. En minä ainakaan haluaisi maksaa laitteita ostaessani ekstraa siksi että joku idiootti ei osaa säätää volumea järkevälle tasolle.
Jeppe
Huono 0
Olisikohan ratkaisu siis se, että kuulokkeissa olisi mikrofonit jne.? Mutta rajoitin toimisi vain tuollaisilla kuulokkeilla. Ihmettelenpä jos Apple tosiaan alkaa tehdä asian hyväksi jotain muuta sen mitä nyt jo on tehty, eli ohjekirjassa maininta "älä soita niin kovaa että kuulo lähtee". Tai kun tuollaisesta ainakin tulisi lisää kustannuksia niin Applelle se olisi kuin panisi rahaa paahtimeen - tasan varmasti ylivoimaisesti suurin osa muista valmistajia ei tuohon kelkkaan lähde kuitenkaan... eikä pidäkään. En minä ainakaan haluaisi maksaa laitteita ostaessani ekstraa siksi että joku idiootti ei osaa säätää volumea järkevälle tasolle.

Ja niitä idiootteja riittää. Julkisissa ei tarvitse omaa soitinta. Aaina seisoo vierellä joku teini leuka roikkuen silmät pyöreenä ja napit korvissa ja kappaleen kuulee metrien päähän.
eh
Huono 0
Kuulovaurioiden vammauttamia koulutetaan uudelleen, kuntoutetaan, heille maksetaan työttömyyskorvauksia, he voivat poistua kansantuotetta kasvattavasta työelämästä jne ja noihin kuluihin osallistuvat myös ne, jotka eivät ole iPodeja edes kokeilleet.
Maksat joka tapauksessa
Huono 0
iPod on tähän mennessä ollut ehdoton suosikkisoittimeni, mutta jos äänentasoa aletaan säätelemään automatiikalla jää seuraava soitin kyllä ostamatta. Musiikkihan on vahvasti fiilispohjaista ja välillä ainakin minä haluan kuunnella ihan tietoisesti joitakin kappaleita kovempaa. Jo edellinen askel oli askel harhasuuntaan, kun iPodissa rajoitettiin maksimiäänenvoimakkuutta.
artista
Huono 0
Koska tuo keksintö tulee televisioihin?

Aina jonkun elokuvan jälkeen mainosten musiikki huutaa ja kaukosäätimen nappulat ovat kovilla.
Tahtoo
Huono 0
AGC - automatic gain control - on keksitty jo n'60 luvulla.videosignaalia varten .Kummallista kun ei esim TV / VCR laitteissa ole nykyään vastaavaa lisäpiiriä, joka tarvittaessa
esim kaukosäätimellä ohjattaessa pakottaisi äänenvoimakkuudentason leikkaamiseen .

Kustannuskysymyskö?
Esim AGC on keksitty jo aikoja sitten
Huono 0
Jos tuollainen toiminto tulee, niin luulen, että sen saa halutessaan kytkettyä pois, kuten nytkin iPodeissa olevan äänenvoimakuusrajoittimen.
jacce
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

NetHaggler tinkii automaattisesti verkkokauppojen hinnoista

26.05.2009 NetHaggler selvittää, saako kuluttajan verkkokaupasta halajamaa tuotetta halvemmalla muualta tai odottaa hinnan laskevan sopivalle tasolle.

.