Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hävisi jo poistoa koskevan valitusmenettelyn

Linux-oikeudenkäynnit hävinnyt SCO heitettiin ulos Nasdaqista

Kuva: Outi Järvinen / TaSa

28.12.2007 11:01 IBM:n ja Novellin kanssa Unix-koodista ja Linuxista käräjöinyt SCO poistettiin eilen Yhdysvaltain teknologiapörssi Nasdaqista.

Nasdaqista poisto johtuu SCO:n hakemasta konkurssista. Yhtiö oli aikoinaan arvostettu Unix-lisensioija, mutta yhtiö varat ovat huvenneet loputtomiin oikeudenkäynteihin. SCO teki aiemmin poiston hylkäysanomuksen. Anomus hylättiin ja yhtiö poistettiin pörssistä.

Viimeisen muutaman vuoden aikana yhtiön osakkeen hinta kävi parhaimmillaan lähes kahdessakymmenessä dollarissa vuonna 2003. Tällöin yhtiö ratsasti IBM:ää ja Novellia vastaan nostamien Unix-oikeuksien rikkomista koskevien oikeusjuttujen aallonharjalla.

Viime elokuussa SCO hävisi jutun Novellia vastaan, ja samalla joutui luopumaan syytteistään IBM:ää vastaan. Vuonna 2003 SCO väitti IBM:n lisänneen Linux-ytimeen kasapäin SCO:n IBM:n AIX-käyttöjärjestelmää varten lisensoimaa koodia.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (17)

Huono 0
IBM:n ja Novellin kanssa Unix-koodista ja Linuxista käräjöinyt SCO poistettiin eilen Yhdysvaltain teknologiapörssi Nasdaqista.
Digitoday
Huono 0
Good riddance!
down with SCO
Huono 0
Mess with the best, die like the rest
:)
Huono 0
Kiva, päästiin lopultakin eroon. Oppiivat miten käy kun hyppivät liian isoille kengille. Toivottavasti helvetin portit aukeavat sille porukalle vielä suuremmallakin liekillä!Lisää hiiltä helvettiin!
Hieno juttu
Huono 0
Paha taisi saada palkkansa kun firman johto aikanaan myi osakkeensa hyvään hintaan.
optiomiljonääri
Huono 0
Paha saa aina palkkansa - optioina.
Niinpä...
Huono 0
Microsoftin sai kätevästi pestyä kätensä jupakasta jo monta vuotta sitten. MS jäi kiinni siitä, että oli rahoittanut bulvaania joka taas rahoitti SCO:ta. Miten MS- sitten toimi. Varmaan samoin kun kaikki suuret yhtiö vastaavassa tapauksessa. Johtaja sai potkut kaikessa hiljaisuudessa (=kultaisen kädenpuristuksen keralla). MS:n väite, että kyseinen johtaja teki investointipäätöksen yksin on lähes varmasti "bullshittiä". Minkään yrityksen johtaja ei pysty laittamaan satojen miljoonien panoksia johonkin sijoitusyhtiöön ilman, että johtokunta/hallitus on tietoinen päätöksestä. SIis totta käi MS:n johto Gates ja Ballmer oli tämän takana, mutta jenkkityyliin mitä vain saa tehdä, mutta jos jää kiinni sitten ropisee. Asiasta oli yllätävän vään kirjoittelua aikoinaan, mutta googlettamalla kyllä löytyy.
Kaiken takana oli taas Microsoft !
Huono 0
Ainoat tunnetut firmat jotka ostivat SCO:n "Linux lisessejä olivat muistaakseni juuri SUN ja Microsoft (väitettiin vielä, että maksoivat lisensseistä huomattavan summan). SUN:n kyllä ymmärränkin. Heihin hommilleen Linux- loi vakavimman uhan ennenkuin SUN "opensoursasi" Solariksen. Nyt he yrittävät matkia Linux:n ideaa ja on se varmaan jossain määrin tuottanutkin tulosta. Tosin mitä ideaa on ilmaisella käyttiksellä kun rauta on kalliimpaa kun perus rauta ja kaikemaailman tuki ja lisessi sopumukset muulle kun käyttiksetkelle maksavat hunaa. Siis pelkkää silmänlumetta.
Kaiken takana oli SUN ja Microsoft
Huono 0
Olisco viimeinen kuolonscorahdus sitte tässä, vai vieläkö nousee?
Salakka
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki

11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.

.