Baudia vauhdittaa Heurekan asiakasjärjestelmää

Vantaan kaupungin uuden vuoden ilotulitus ammuttiin Tiedekeskus Heurekan taivaalle
Kuva: Timo Jaakonaho / Lehtikuva
2.1.2008 15:04 Tiedekeskus Heurekan toiminnan kasvu vaati vuosien mittaan rakennetun, hajanaisen it-ympäristön yhtenäistämistä ja Active Directoryn käyttöönottoa. Heureka valitsi projektiin kumppanikseen it-palveluita
tarjoavan Baudian.
Heureka halusi tehostaa liiketoimintaansa uudella crm-ratkaisulla.
Ensin oli kuitenkin laitettava perusta kuntoon ja otettava käyttöoikeuksien hallintaan tarkoitettu Active Directory (AD) käyttöön. Tavoitteena oli myös lisätä tietoturvaa vähentämällä muistettavien käyttäjätunnusten ja salasanojen määrää sekä määrittämällä roolitukset eli ryhmäkohtaiset
palvelut ja oikeudet.
Samalla vanha palvelinympäristö vaihdettiin
yhtenäiseksi Microsoft Server-ympäristöksi ja uudistettiin palvelinten varmuuskopiointi.
Nämä toimenpiteet varmistivat Baudian mukaan turvallisen pohjan toimivalle järjestelmäkokonaisuudelle.
Heureka on aikaisemmin toteuttanut kaikki it-projektinsa itse, mutta nyt aikataulu oli niin tiukka, että tarvittiin ulkopuolista apua.
Täysin uuden ympäristön oppiminen ja asennus ei olisi onnistunut Heurekan it-henkilöstöltä omien töiden ohessa. Yhteistyökumppaniksi haettiin oman
kokoista yritystä, joka pystyisi toimimaan joustavasti Heurekan aikataulujen mukaan.
- Baudialla oli tarvittava osaaminen ja hommat hoituivat yhteistyössä oman it-henkilöstömme kanssa. Projektin aikana omat ammattilaisemme
saivat opastuksen AD:n ominaisuuksiin, käyttöön ja hallintaan, joten nyt he tuntevat uuden ympäristön hyvin, kertoo Heurekan ATK-päällikkö Mika
Huovinen.
Heurekassa on yhteensä lähes 50 työpistettä ja noin 200 käyttäjää, joten AD:hen liitettiin huomattava määrä laitteita ja käyttäjiä.
Heureka, suomalainen tiedekeskus, on tieteen popularisointiin keskittyvä kulttuuri- ja opetuslaitos sekä merkittävä matkailukohde. Keskeisiä
toimintamuotoja ovat vuorovaikutteiset näyttelyt, superelokuvat ja planetaario-ohjelmat, yleisöluennot ja -tapahtumat sekä enenevässä määrin koulutustoiminta.
Toiminnan tuottaa voittoa tavoittelematon Tiedekeskussäätiö. Heureka-rakennuksen omistaa Vantaan kaupunki, joka myös tukee tiedekeskuksen toimintaa.
Heureka avattiin v. 1989 ja keskuksessa on käynyt yli viisi miljoonaa kävijää. Heurekan tuottamia
tiedenäyttelyitä on nähnyt Suomessa ja muualla yhteensä yli 13 miljoonaa ihmistä. Heurekassa työskentelee 60 ihmistä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä
11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi












